Hurja hintalappu pienoismallista! Mercedeksen kunnianosoitus Niki Laudalle maksaa miniversionakin mansikoita
Kuva: Getty Images
F1 on kallista puuhaa, mutta yleensä innokkaimmat fanit voivat kerätä hyllyihinsä täytettä pienoismalleista kohtuulliseen hintaan. Tämän Mercedes-pienoismallin saamiseksi täytyy kuitenkin pulittaa jo melkoisen tuntuva summa.
Hopeanuoli muokkasi autonsa väritystä uusiksi Monacon kisaviikonloppuun, kun tallin johtohahmo ja F1-legenda Niki Lauda menehtyi juuri ennen kilpailua. Auton Halo muutettiin punaiseksi kunnioittamaan itävaltalaisen kolminkertaisen maailmanmestarin muistoa.
Lewis Hamilton voitti ja Valtteri Bottas sijoittui kolmanneksi, joten myös tuloksellisesti talli kunnioitti Laudaa tyylikkäästi.
Hamiltonin erikoisväritteisestä W10-autosta tehty pienoismalli on nyt kaupan harvinaisena 99 kappaleen painoksena. 1:8 pienoiskoossa oleva auto irtoaa 7000 punnan eli noin 8200 euron hintaan joillekin onnekkaille tallin tai kuljettajan faneille. Hinta on massiivinen, yleensä pienoismalleista joutuu maksamaan vain enintäänkin muutamia satoja euroja.
Hintaa nostaa paitsi auton harvinaisuus, myös siinä käytetyt aidot materiaalit ja väritykset. Tuote on myös Mercedeksen virallisesti lisensoima.
Tutustu pienoismalliin ja sen tarkempiin yksityiskohtiin tarkemmin täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Sami Pajarin kaudessa toistuu nyt sama kaava – taas palkintopallilla
- Christian Hornerilta suoraa tekstiä – paluu F1-sarjaan edessä?
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Valtteri Bottas fiilistelee Cadillac-pestiään – näitä asioita ei edellisissä tiimeissä päässyt tekemään
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan