Yksi junioriformuloiden tunnetuimmista talleista lopettaa F2-sarjassa – tilalle laaja monialatoimija
HWA-talli liittyy mukaan Formula 2 -sarjaan ensi kaudeksi. Moottoriurheilufaneille tuttu talli laajentaa toimintaansa ottamalla hallintaansa vanhan Arden-tallin.
DTM- ja Formula E -sarjoista tuttu HWA on laajentanut toimintaansa viime vuosina radikaalisti. Mercedeksen ”sateliittitallina” toiminut HWA auttoi Hopeanuolta pääsemään kärryille sähköformuloista, mutta DTM-sarjassa yhteistyön päättyminen käänsi merkin kelkan Aston Martinin toiminnan pyörittämiseen viime kaudella.
Formula 3 -sarjassa tällä kaudella debytoinut talli on mukana ensi vuonna myös astetta ylempänä. Arden sen sijaan katoaa GP2-sarjan osallistujaluettelosta oltuaan mukana sarjan perustamisvuodesta 2005 asti.
Red Bullin tallipäällikön Christian Hornerin osaomistamassa tallissa on ajanut myös suomalaiskuljettajia, nimekkäimpinä Heikki Kovalainen GP2-sarjassa 2005 ja Niko Kari GP3-sarjassa 2017. Kovalainen sijoittui sarjan avauskaudella pisteissä toiseksi.
Arden-tallin kuljettajina toimivat tänä vuonna Anthoine Hubert ja Tatiana Calderon. Kaksi kilpailua voittanut Hubert menehtyi Belgian kisaviikonloppuna, Calderon on ajanut kauden pisteittä.
LUE MYÖS:
- Red Bull -pomolle hurja sopimus – jatkopahvi pidempi kuin Max Verstappenilla
- F1:n loppukauden yllä leijuu uhka – Qatarin emiiriltä huolestuttava lausunto
- Adrien Fourmaux yhdistettiin toiseen talliin – kommentoi nyt siirtohuhujaan
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- F1-tähti kiistää tallipäällikkönsä väitteet – tylyttää legendaarista tallia kovasanaisesti
- F1-mestaruushaastajalle karu takaisku – jälleen yksi rangaistus tulossa
- WRC:n uusi aikakausi lähestyy – katso video M-Sportin ensi vuoden auton testeistä
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Suuret muutokset Max Verstappenin taustajoukoissa jatkuvat: Uusi kasvo nähdään tositoimissa jo seuraavassa kilpailussa
- Meksikon GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”