Max Verstappen kaipaa vanhaa tallitoveriaan Red Bullille – ”Oli ideaali tilanne”

© Kuva: Getty Images

F1-tähti Max Verstappen myöntää kaipaavansa Red Bullille entisen tallitoverinsa Daniel Ricciardon kaltaista kirittäjää.

Kun Ricciardo siirtyi viime vuoden päätteeksi yllättäen Red Bullin riveistä Renault’lle, jäi Verstappen energiajuomayhtiön kiistattomaksi ykköspilotiksi.

Ensin hollantilaisen taistelupariksi nimitettiin Toro Rosson ranskalaislupaus Pierre Gasly, joka ei kuitenkaan kyennyt lähimainkaan täyttämään Ricciardon saappaita.

Seuraavaksi vuoron sai tulokaspilotti Alexander Albon. Vaikka 23-vuotiaan brittiläis-thaimaalaisen kuskikyvyn otteet ovat näyttäneet toistaiseksi lupaavilta, ei nuorukaisesta ole ollut aivan Ricciardon kaltaista vastusta.

– Minulla oli Danielin kanssaan ideaali tilanne. Haluan jonkun, joka voi olla taistelussa mukana ja puskea minua myös kovemmille korkeuksille, hollantilainen myönsi Motorsportille.

– Kun liityin talliin, olin vielä enemmän untuvikko ja hän oli ollut siellä jo muutaman vuoden ajan. Silloin voi oppia ja kehittyä mukavasti. Tietyssä pisteessä sekin alkoi käydä hänelle vaikeammaksi, sillä olimme todella lähellä toisiamme koko ajan, Verstappen muisteli.