Huolestuttavia uutisia konsernijohdolta: Renault tarkastelee F1-projektinsa jatkoa – vetäytyykö ranskalaismerkki sarjasta?
Kuva: Getty Images
Renaultin autokonsernin heikko taloudellinen tulos sai ranskalaismerkin miettimään menojaan uusiksi. Tarkasteluun on otettu myös F1-projekti.
Renault julkaisi eilen Q3-vuosikatsauksensa tuloksen, joka oli pörssiyhtiölle huolestuttavaa luettavaa. Tulos ja liikevaihto laskivat roimasti, mikä pakotti automerkin lupaamaan osakkeenomistajille keinoja kurssin kääntämiseksi.
Tiedotteessa Renault kertoi kartoittavansa uusien potentiaalisten yhteistyökumppaneiden etsimistä. Renaultin pääomistaja on Nissan, mutta automerkki on ollut pahassa jamassa jo lähes vuoden, kun entinen konsernijohtaja Carlos Ghosn pidätettiin kavalluksesta ja korruptiosta syytettynä.
Tiedotteessa Renaultin toimitusjohtaja Clotilde Delbos kertoo Renaultin etsivän keinoja taloudellisen tilansa korjaamiseksi. Delbosin sanojen mukaan kaikkia keinoja tutkitaan, ja F1-projekti nostettiin vielä erillisenä mainintana esille.
Vuonna 2016 F1-sarjaan tehdastiiminä palannut Renault on syytänyt projektiinsa satoja miljoonia. Viime vuoden tilinpäätös kertoi liikevaihdon olleen 164 miljoonaa euroa, joten F1-projekti on sille kallista puuhaa.
Renaultin tämän kausi on ollut pettymys, minkä lisäksi McLarenin menettäminen asiakastallin roolista on ollut kova takaisku. SuomiF1 esittikin jo kuukausi sitten huolensa Renaultin F1-jatkon puolesta, lue täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”