Skandaali: Automaailman suuri pomo pidätetty – miten käy Renaultin F1-tallin?
Kuva: Getty Images
Carlos Ghosn, yksi maailman vaikutusvaltaisimmista autoteollisuuden vaikuttajista, on pidätetty. Tapauksella voi olla myös vaikutusta formulavarikolle.
Autoyhtiö Nissanin hallituksen puheenjohtajana työskennellyttä Ghosnia syytetään taloudellisista väärinkäytöksistä. BBC:n mukaan Ghosn on pidätetty Tokiossa.
Ghosnin toimia ja yrityksen rahavirran hallintaa on tutkittu uutistoimistojen tietojen mukaan jo kuukausia. Autoyhtiön johtoryhmä on esittänyt Ghosnin sekä muiden vyyhtiin yhdistettyjen johtohahmojen erottamista tehtävistään.
Nissan on yksi maailman suurimmista autonvalmistajista. Sen tuoteperheeseen kuuluvista merkeistä Ghosn toimii tällä hetkellä Nissanin, Mitsubishin ja Renaultin johtajina. Viimeksi mainittu on pumpannut viime vuosina hurjasti rahaa F1-projektiinsa. Ghosn on ollut yksi formulahankkeen näkyvimmistä puolestapuhujista yhtiön sisällä.
Tieto Ghosnin pidätyksestä laittoi Renaultin osakekurssin syöksyyn. Osakkeen arvosta on sulanut tämän päivän aikana yli kymmenen prosenttia.
Mikäli Ghosnin tapaus järisyttää emoyhtiön tai Renaultin mainetta tai taloudellista tilannetta, voi se heijastua myös ranskalaismerkin F1-projektiin.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi