McLaren-kuski ei huolestunut Renault’n tempusta Monzassa – ”En tiedä, mitä Carlokselle kävi”

McLarenin F1-kuski Lando Norris ei huolestunut päähaastajiensa Renault’n vahvasta esityksestä Italian kisaviikonloppuna. Brittipilotti uskoo voimasuhteiden tasaantuvan taas Singaporessa.
Vaikka Renault’n tavoitteena oli haastaa tänä vuonna jo sarjan kärkikolmikkoa, on se jäänyt siitä kauas.
Ranskalaisilla on ollut vaikeuksia hallita edes keskikastia, jonka herruuden otti kauden avauspuolikkaan mittaan nimiinsä McLaren.
Monzassa tallien väliset voimasuhteet vaikuttivat kääntyneen kuitenkin hetkeksi taas päälaelleen. Renault nappasi brittejä vahvemman tuloksen Carlos Sainzin teknisiä ongelmia lukuun ottamatta.
– En ole niinkään (huolissani). Se rata sopi heille toivottavasti enemmän kuin Singapore. He ovat aina olleet nopeita, mutta heillä on ollut yksi tai pari viikonloppua, jolloin he eivät ole vaikuttaneet lainkaan nopeilta. Hyvät pisteet heille, mutta meidän on varmistettava, että palaamme takaisin vahvoina, Norris linjasi Racefans-sivustolle.
– En tiedä, mitä Carlokselle tapahtui. En tiedä, missä asemassa hän oli ennen ongelmaansa. Yritämme kuitenkin palata hieman vahvempina Singaporessa, brittikuski pohdiskeli.
Lähde: Racefans
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan