Ferrarin kauden ensimmäisen kaksoisvoiton voittoautoa ajanut Sebastian Vettel nousi Singaporen GP:n kärkipaikalle varikkotaktiikan ansiosta. Peliliike, joka nosti saksalaisen tallikaverinsa Charles Leclercin edelle, ihmetytti.

Paalumies Leclerc hallitsi kisaa, mutta Vettelin aiempi varikkopysähdys riitti tuottamaan hänelle ”undercutin” ja ohituksen monacolaisen oman stopin yhteydessä. Leclerc oli tästä hyvin tulistunut, sillä yleensä ensimmäisenä ajava auto saa paremman taktiikan.

Vaikeaa kautta ajavalle Vettelille voitto oli kaivattu piristysruiske, mutta se sai monet epäilemään Ferrarin olevan edelleen miehen tukena liikaakin, vaikka Leclerc on osoittanut viime kisoissa vauhtinsa.

LUE MYÖS: SuomiF1 arvioi Singaporen GP:n topit ja flopit: Forza Ferrari – Maranelloon suuri ruusupaketti, Kimi Räikköselle ei olla myötämielisiä

BBC:n F1-kirjeenvaihtaja Andrew Benson kuuluu joukkoon, joka ei usko Ferrarin varikkotaktiikan syntyneen sattumalta.

– Kaikki jotka väittävät ettei tämä (lopputulos) ole kiistanalainen, älkää viitsikö. Kuten Leclerc sanoi, ei oman tallin autoa yritetä koskaan ”undercutata”. Hän haluaa selityksen, vaikka hän uskookin päätöksen olleen tiimin kannalta paras mahdollinen, Benson arvioi.

LYE MYÖS: Lähde: Tallipomolla ja Charles Leclercillä tiukkaa sananvaihtoa Singaporen F1-kisan kohuvedosta

Andrew Benson

@andrewbensonf1
To all those telling me this was not controversial, give me a break. As Leclerc just said: “You never undercut one car with the other in the same team.” He wants an explanation, albeit he’s saying he expects whatever decision made was for the good of the team