Valtteri Bottaksen Mercedeksen taustajoukot muuttuivat – vaikutus oli merkittävä: ”Paras vuoteni Formula 1:ssä”
Kuva: Getty Images
Valtteri Bottaksen mukaan yksi tärkeimmistä kuluvalle kaudelle tehdyistä muutoksista oli taustajoukkojen järjestely uusiksi Mercedeksen tallin sisällä.
Saksalaistallin sisällä päätettiin reagoida talvella Bottaksen epäonneen viime kaudella.
Bottaksen ympärillä toimiva tiimi pistettiin uusiksi. Lewis Hamiltonin suorituskykyinsinööri Riccardo Musconi siirrettiin suomalaisen kisainsinööriksi.
Vaikka näinkin radikaalin muutoksen voisi kuvitella häiritsevän entisestään formulakuskin henkistä fokusta, koki Bottas tilanteen täysin toisin.
[readmore from=”bottas valtteri”]
Miehistön rotaatio sai nastolalaisen ajattelemaan itsekin asioita uusista näkökulmista.
– Se on asioiden summa. Kyse on myös vuosittaisesta uuden oppimisesta. Kun palaa radalle, sitä analysoi viime vuoden kisan ja tutkii mutkia, joihin tulee keskittyä. Vielä on muutamia temppuja avaamatta, Bottas valotti tilannettaan Motorsportille.
– Jopa aiempina vuosina aika-ajoissa ollaan oltu aika lähellä keskiarvoisesti. Minulla on enemmän töitä kisavauhdin kanssa. Lukujen ja omien fiiliksieni pohjalta tämä on kuitenkin paras vuoteni toistaiseksi Formula 1:ssä oman suorituskykyni osalta, suomalaiskuski hehkutti.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja