Red Bullilta häädetty F1-kuski myönsi virheensä – ”On asioita, jotka olisin voinut tehdä paremmin”

Pierre Gasly myöntää olevan ”osittain vastuussa” potkuistaan Red Bullin F1-tallista.
Vaikka potku-uhkan synkät pilvet olivatkin leijailleet ranskalaisen päällä jo pitkään, oli Gasly uskonut saavansa ajaa kauden loppuun energiajuomayhtiön ykköstallissa.
Kun Red Bull ilmoittikin yhtäkkiä kesken F1:n kesätauon alentavansa hänet takaisin Toro Rossolle, oli nuorukainen pois tolaltaan.
Järkytystä ja pettymystä piti sulatella hetki. Nyt Gasly kykenee jo hiljalleen myöntämään lähtöpassiensa kärkikolmikon haastajatallista olleen ainakin jossain määrin ansaitut.
[readmore from=”gasly pierre”]
– Olen osaksi vastuussa tästä. On asioita, jotka olisin voinut tehdä paremmin kauden ensimmäisellä puolikkaalla, ranskalainen harmitteli Fox Sportsille.
– Mielestäni olemme kaikki vastuussa tulosten puutteesta ja pisteistämme. Moni asia meni oikeaan suuntaan, vaikka meillä olikin muutamia ongelmia, Leclerc väitti.
23-vuotias formulapilotti haluaisi jättää nyt potkujensa kertaamisen taakseen. Edessä ei ole toistaiseksi muuta kuin loppukausi, johon kuskilupaus aikoo keskittyä parhaansa mukaan.
– Sain muutamia hyviä oppitunteja, joista on hyötyä loppukaudella. Nyt minun on kuitenkin keskityttävä siihen, mitä voin muuttaa ja mikä tekee minusta nopeamman tulevina kuukausina, Leclerc linjasi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan