Renault’n tallipäällikkö Cyril Abiteboul myöntää tallinsa vaikeuksien moottorinsa kehittämisen kanssa juontavan juurensa jo hybridivoimayksikköjen aikakauden alkuun vuonna 2014.

Kun formula ykkösiin ryhdyttiin ajamaan sisään aivan uusia sähkövoimaa ja polttomoottoria yhdistävää V6-konetta, joutuivat monet perinteikkäät valmistajat tiukan haasteen eteen.

Osa onnistui tehtävässä muita paremmin. Aiemmin keskivertoa vauhtia esitellyt Mercedeksen tehdastalli ampaisi sarjan kärkeen loistavalla hybriditekniikallaan.

Tuoreen teknologian kanssa tuskailleiden joukkoon joutui taas liittymään ranskalainen autojättiläinen Renault.

[readmore=”renault”]

Caterhamin tallia tuolloin johtanut Abiteboul näki aiemman työnantajansa ja silloisen moottoritoimittajansa virheet saman tien.

– Vuoden 2014 alussa virheet seurasivat toisiaan. Olin itsekin Renault’n asiakas ja voin kertoa teille, että he olivat todellakin muita jäljessä konseptin ymmärtämisen ja moottorin kehityksen osalta, F1-konkari myönsi Formule 1 -julkaisulle.

Abiteboul jätti Renault’n alun perin jo vuonna 2012 nähtyään yhtiön erheet hybridimoottorin suunnittelussa.

– Emme sijoittaneet tarpeeksi rahaa tai palkanneet oikeita ihmisiä ajoissa. Olimme niin keskittyneitä V8-koneeseen, että unohdimme vain tulevaisuuden. Se oli suuri virhe, tallijehu harmitteli.