Trollattiinko F1-sarjaa? Viimeiseksi jäänyt kuljettaja valittiin kaikista parhaaksi
Kuva: Getty Images
F1-sarjan fanit äänestivät Robert Kubican Itävallan GP:n parhaaksi kuljettajaksi. Valinta kohotti kulmakarvoja, saaden monet epäilemään trollausta.
[readmore from=”itävallan gp”]
Williams-tallin puolalaiskuljettaja sijoittui kilpailussa viimeiseksi, sijalle 20. Puolalainen on ajanut vaikean kauden sarjan peränpitäjätallissa, eikä Red Bull Ringin suoritus ollut mitenkään erikoinen, päinvastoin. Kubica jäi kolme kierrosta kärjestä, ainoana kuljettajana.
Syyttävät sormet kääntyivät osoittamaan varsin nopeasti Redditin suuntaan. Sivuston käyttäjien uskottiin masinoineen äänestyksen puolalaisen puolesta, vaikka Itävallassa erinomaisesti ajoi iso tukku kuljettajia.
Päivän kuljettaja -äänestys on tuottanut omituisia valintoja ennenkin. 2016 Manor-tallissa kisannut Rio Haryanto oli lähes kilpailusta toiseen eniten ääniä saanut kuljettaja, vaikka sijoitukset olivat häntäpäässä. Selitys tähän löytyi miehen kotimaasta Indonesiasta, jonka valtava väkiluku auttoi häntä.
LUE MYÖS:
- Suuret muutokset Max Verstappenin taustajoukoissa jatkuvat: Uusi kasvo nähdään tositoimissa jo seuraavassa kilpailussa
- Meksikon GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”