Paluuta rallin MM-sarjaan havitteleva Kenian Safari-ralli ajettiin viime viikonloppuna. Tapahtumassa nähtiin valitettava onnettomuus.

Paikallismediat kertovat yhden ihmisen kuolleen ja kolmen loukkaantuneen onnettomuudessa, jossa siviiliauto oli lähtenyt seuraamaan reitillä ajanutta rallia. Auto riistäytyi kuljettajansa käsistä kovassa vauhdissa, pyörien useita kertoja ympäri.

Kilpailun voittoon ajoi Baldev Chager. Kilpailun puhenaiheeksi nousi valtava määrä hienojakoista hiekkaa, joka sai useat autot jäämään jumiin reitille. Näin kävi myös päätöspätkällä kisaa johtaneelle Manvir Baryanille, joka tipahti massiivisen aikahävikin vuoksi kolmanneksi.

Vastaavanlainen irtohiekka oli roolissa myös Safari-rallin ollessa edellisen kerran osa MM-sarjaa. Peugeotin Richard Burns menetti kärkisijan jäätyään jumiin huoltoalueella.