Honda on löytänyt selityksen Red Bullin Max Verstappenin autoa Silverstonessa vaivanneeseen mystiseen turbovikaan.

Verstappen valitteli ongelmaa erityisesti aika-ajoissa. Hollantilainen kertoi turbon heränneen viiveellä hänen ajaessaan kaasupoljin puoliksi pohjassa, minkä seurauksnea syntynyt parin kymmenyksen tappio saattoi viedä häneltä jopa paalupaikan.

SuomiF1 arvioi Britannian GP:n topit ja flopit: Charles Leclercille tarjotaan ykköskuskin haalaria Ferrarilla – jenkkitallilla peiliin katsomisen paikka

Honda tutki asiaa, epäillen ongelman viittaavan kalibrointivirheeseen. Tallipomo Christian Horner paljasti kuitenkin myöhemmin Verstappenin itsensä ylittäneen auton rajat.

– Ongelman aiheutti vauhti, jolla Max hyökkäsi kaasulle. Autollamme ei ole ennen pystytty tekemään vastaavaa, eikä voimanlähdettä ja kaasupoljinta oltu siksi kalibroitu onnistuneesti. Hondalla asian korjaamisen suhteen ollaan onneksi luottavaisia, Horner kertoi motorsport.comille.