F1-tulokkaalta kehuja Toto Wolffille nuorten kuskien käsittelystä

Williams-kuski George Russell kehuu Mercedeksen juniorikuskiohjelmaa. 21-vuotias brittikuski kokee, että Mercedes on huomattavasti kärsivällisempi kuljettajiensa kanssa kuin esimerkiksi Red Bull.
Russell on kuulunut vuodesta 2017 asti Mercedeksen juniorikuskiohjelmaan.
– En tarkoita, että en tuntisi painetta. Jos en suoriudu hyvin, Mercedes ei minua pidä täällä. Viime vuonna kuitenkin, kun F2-kauteni viime vuonna Bahrainissa ja vuotta aiemmin GP3-kausi Barcelonassa alkoivat huonosti, Toto sanoi minulle, että ei hätää ja keskittyä parempaan suoritukseen seuraavassa kisassa, Russell sanoi Wolffin lähestymistavasta.
Viime kauden F2-mestari Russell kokee, että Red Bullilla ohjelma ei ole nuorille kuljettajille yhtä suopea. Täksi kaudeksi Red Bull nosti Toro Rossolle F2-sarjassa kolmanneksi sijoittuneen Alex Albonin.
– Alex on tehnyt loistavaa työtä. Uskon kaikkien tietävän, että minkälaisen paineen alla Red Bullin juniorit ovat. On helppo ymmärtää, miksi he antavat aina autoon istuessaan 120 prosenttia, Russell jatkoi.
Lähde: crash.net
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- F1-sarjasta jysähti iso kuljettajauutinen
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys