Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
Suomalaiskuljettaja Tuukka Taposen Formula 3 -sarjan päätösviikonlopusta muodostui melkoista vastatuuleen painimista.
Taponen otti hyvän lähdön yhdeksännestä ruudusta ja nousi heti kaksi sijaa ylöspäin. F3-luokalle tyypilliseen tapaan turva-autoa tarvittiin heti ja sykkeet vedettiin hetkeksi alas.
Suomalainen piti uusintalähdössä seitsemännen paikkansa, eikä kilpaa ehditty ajamaan tälläkään kertaa kuin puolitoista kierrosta ennen seuraavaa turva-autoa. Seuraavassakin uusintalähdössä Taponen piti asemansa.
Kilpailusta muodostui äärimmäisen rikkonainen, kun turva-auto veti letkan kasaan jo kolmatta kertaa. Tällä kertaa Taponen oli hyötyjien joukossa, kun kakkospaikalta pyörähtänyt Ugo Ugochukwu jäi soralle jumiin, joten ART-kuski nousi kuudenneksi.
Kierrokselle 11 lähdettäessä turva-autoa oli tarvittu jo kolme kertaa ja sitten lähdettiin yrittämään jälleen uudemman kerran kilvanajoa. Valitettavasti Martinius Stenshorne ohitti Taposen uusintalähdössä pudottaen suomalaisen takaisin seitsemänneksi. ART:ssa ei tuntunut olevan vauhtia tälläkään kertaa muita kärkiautoja vastaan.
Edessä alkoi raju vääntö sijoituksista, joka avasi mahdollisuuden Taposen kanssa samassa letkassa tuleville tilaisuuksia. Suomalainen käyttikin tämän välittömästi hyödykseen ja teki kaksi rohkeaa ohitusta nousten viidenneksi. Takapakkia oli kuitenkin nopeasti luvassa, kun Noah Strömstedin kanssa pyöriä kolauttanut suomalainen ajautui Ascari-mutkassa ruoholle ja putosi kymmenenneksi. Tilanne meni tuomariston tutkintaan.
Taposella ei ollut mitään mahdollisuuksia pitää nopeampia kisa-autoja takanaan ja ruutulipulla Ferrari-akatemian kuskilupaus oli vasta 15:s.
Kokonaisuutena Taposen kaudesta muodostui etenkin loppukauden osalta pettymys, kun ART:n traktorilla ei ollut mahdollisuutta taistella kärkitalleja vastaan. Onnistumisiakin toki mahtui suomalaisen vieraillessa pari kertaa sprinteissä ja kertaalleen pääkilpailussa palkintokorokkeella. Taponen oli heittämällä paras ART:n kolmesta kuljettajasta. Näillä näkymin ennen mahdollisten rangaistusten jakoa suomalaisen loppusijoitus pistetaulukossa on yhdeksäs.
Taposen taustajoukoista on jo paljastettu, että ensi kauden kuviot on lyöty lukkoon, mutta tarkempaa infoa ei olla vielä tarjottu.
LUE LISÄÄ
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki