Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
Suomen formulalupaus Tuukka Taposen kauden viimeisestä sprinttikilpailusta ei jäänyt lopulta mitään käteen.
Suomalainen sai hyvän lähdön ja nousi heti kiihdytyksessä kolmanneksi. Lohjalainen haastoi ykkösmutkan jarrutukseen jopa kärkipaikasta, mutta ajautui shikaanin pitkäksi ja asettui takaisin kolmanneksi. Takapakkia tuli kuitenkin vielä pykälän verran, kun Tim Tramnitz onnistui kuittaamaan suomalaisen, joten Taponen oli avauskierroksen jälkeen neljäntenä turva-auton rauhoittaessa tilanteen.
Ajoja jatkettiin viidennen kierroksen alkaessa, joten kilvanajolle jäi sprintissä aikaa enää 13 kierroksen verran. Taposen uusintalähtö oli heikko ja suomalainen tipahti viidenneksi.
ART:n kilpurissa ei tuntunut olevan kyytiä tälläkään kertaa, eikä Ferrari-akatemian kuskilla ollut mahdollisuuksia pitää nopeampia autoja takanaan. Seitsemännen kierroksen alkaessa Taponen oli valahtanut jo kahdeksanneksi. Takapakki ei loppunut tähänkään ja suomalaisen vauhti oli mystisen heikkoa.
Suomalaisnuorukaisen kisasta muodostuikin melkoista vastatuuleen tarpomista ja Taponen romahti lopulta kauas pistesijoista. Ruutulipulla Taponen oli vasta 14:s, joten suomalaisen kommentteja jäädään mielenkiinnolla odottamaan.
Formula 3 -kauden päätöskilpailu käynnistyy sunnuntai-aamuna kello 09:05. Taponen lähtee matkaan yhdeksännestä lähtöruudusta.
LUE LISÄÄ
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki


