Miamin F1-kisan kohtalo ratkeamassa? Tällä aikataululla tilanne selviämässä
Kuva: Getty Images
Miamin F1-osakilpailusta suunnitellaan äänestystä kaupungin komissiossa 28. maaliskuuta.
Komissiolla on määrä kokoontua tavalliseen kokoukseen, jossa Miamin GP otetaan asialistalle ensi kertaa sitten viime syyskuun.
Katuradalle kaavailtua kilpailua käsiteltiin viimeksi 27. syyskuuta. Tällöin hallituksen odotettiin äänestävän päätöksen puolesta, jonka myötä kisasta olisi tehty jopa vuoteen 2029 asti kestävä sopimus.
Tekeillä massiivinen sopimus – F1-sarja saamassa uuden kilpailun vuosikymmeneksi
Kaupunki päätti kuitenkin lopulta siirtää suunnitelmia pitemmälle tulevaisuuteen. Nyt projektin tulevaisuudesta saatetaan saada viimein lisää uutta tietoa.
[readmore from=”miamin gp”]
F1-sarja on työskennellyt tiiviisti hankkeeseen liittyvien tahojen kanssa viimeisen puolen vuoden ajan.
Motorsportin tietojen mukaan Miamin kisan palaset alkavat loksahdella kohdilleen.
Kaupungin komission odotetaan äänestävän ensi viikolla kisan järjestämisen puolesta. Vielä ei ole kuitenkaan lopullista tietoa, minä vuonna kilpailu voitaisiin mahdollisesti nähdä F1-kisakalenterissa.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
- Red Bullin siivet katkeamassa: F1-sarja harkitsee rajua sääntömuutosta
- Lewis Hamilton ulos Ferrarilta? Nämä kaksi kuskia kilpailevat britin ajopaikasta
- Tuukka Taposen uralle loistouutinen
- Maailmanmestari nosti esiin huolen ensi kauden WRC-autoista – ”Voi yllättää”
- Red Bullin junioritallissa kytee ongelma – asiantuntijalta suoraa puhetta
- Vahvistus: Haas kiinnitti Ferrarin brassilupauksen
- Charles Leclerc Red Bullille? Kohupomo kertoo miksi neuvottelut epäonnistuivat
- F1-mestarikandidaatti romahtanut täysin – tallipäälliköltä tyly viesti
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Max Verstappenin taustajoukot estivät Fernando Alonson Red Bull -sopimuksen
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi