Kiintoisa linjaus! F1-sarja määritti kaksi tärkeintä strategista tavoitettaan tälle vuodelle

F1-sarja aikoo nostaa turbohydridimoottorien teknisten saavutusten korostamisen ja MM-sarjansa saavutettavuuden parantamisen asialistansa kärkeen tulevalle kaudelle.
Kuninkuusluokkaa hallinnoiva Liberty Media on laittanut merkille V6-turbohydridikoneidensa saaman arvostelun.
Voimayksiköitä on haukuttu sekä fanien että F1-tallien keskuudessa siitä lähtien, kun ne saapuivat sarjaan vuonna 2014.
F1-sarja on ollut kuitenkin harmissaan, ettei hybridimoottorien teknologisia saavutuksia ole huomioitu lainkaan samalla innolla.
[readmore from=”voimayksikkö”]
Monelta jäi muun muassa huomaamatta Mercedeksen toissa vuoden moottorin 50 prosentin lämpötehokkuus.
Miltä tulevaisuuden formulat todella näyttävät? Tekniikkapomo kommentoi uutta F1-kilpurin konseptia
Nyt voimayksiköiden ”julkisuuskuvaa” halutaankin parantaa toden teolla. F1 on mitä ilmeisimmin hyvin sitoutunut hybridimoottoreihin ja kokee niiden puolustamisen tärkeäksi.
Samalla halutaan kiinnittää huomiota siihen, etteivät uudet potentiaaliset yrittäjät koe sarjan politiikkaa ja sääntöviidakkoa luotaantyöntäväksi.
– Prioriteettimme jakautuvat teknologian ajankohtaisuuden korostamiseen ja sen varmistamiseen, että sarjamme on houkutteleva kaikille, F1-sarjan toimitusjohtaja Chase Carey linjasi Geneven automessuilla.
Valmistajien kato? Renault varoittaa F1:n kohuongelman vakavista vaikutuksista
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys