F1-moottoreita kuluu nykyään kaudessa kolme – ennen yli 200! Näin moottoreita tuhlattiin
Kuva: Getty Images
F1-sarjan nykymoottoreita koskevat tiukat säännöt ja rajoitteet. Tarkoitus on tuottaa säästöjä talleille, ja ainakin paperilla tässä varmasti onnistutaan.
Tätä nykyä jokaisen kuljettajan käytössä on koko kautta koskien käytettävissään vain kolme erillistä voimanlähdettä eri osineen. Rajoitteet on annettu erikseen jokaiselle tärkeälle osalle.
Paperilla kolmen moottorin rajoitus kuulostaa kieltämättä taloudellisesti hyvältä, mutta toisaalta monimutkaisen hybriditeknologian vuoksi motin hinta on todella kallis, joidenkin arvioiden mukaan jopa kymmenen miljoonaa euroa laaki.
[readmore from=”historia”]
Takavuosien vapaastihengittävät V10-moottorit olivat huomattavasti halvempia, mutta aikaa ennen niiden käytön rajoittamista kustannuksia syntyi juuri niiden tiheästä käyttötahdista.
Vanhoja julkaisuja lukemalla voi törmätä tämän päivän toimintaan peilaten hätkähdyttäviin muistoihin. Niin kävi toimittajan selaillessa F1 Racing -lehteä vuodelta 2000.
Jutussa, jossa käsitellään Jaguarin paluuta F1-sarjaan, kurkistetaan myös tallin moottoripuolelle. Ford Cosworthin toimittamien moottoreiden määrässä ei säästelty Ison Kissan (epäonnistunutta) F1-seikkailua rakennettaessa.
Jaguarin F1-tarina – muistatko ”Ison Kissan” F1-sekoilun? Surkea johtaminen tuhosi koko projektin
”Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, autot käyttävät yhden viikonlopun aikana yhteensä kuusi konetta, joista neljä ajetaan kokonaan loppuun.”Moottoriprojektin päällikkö Nick Hayes kertoo lehdessä Jaguarin käyttävän kaudella 2000 hurjalta kuulostavat 220 moottoria. Summa oli kuitenkin täyttä arkipäivää automerkin tuella ratsastaneille talleille, kuten McLarenille (Mercedes), Williamsille (BMW) ja Ferrarille. – Otamme jokaiseen GP:hen mukaan yhdeksän moottoria. Niistä seitsemän on yleensä täysin uusia. Asennamme autoihin uudet koneet lauantaiaamuisin, ja päivän harjoitukset ja aika-ajot kuluttavat noin 200 kilometriä 450 kilometrin mittaisesta eliniästä, Hayes kertoo lehdelle. Nykymoottoreiden käyttöikä on jopa tuhansia kilometrejä, mutta teknologian kehittymisen myötä nykykoneista saadaan jopa tuon aikaisia voimanpesiä enemmän tehoja irti. – Sunnuntaina autoissa on warm upia ja kilpailua varten uusi moottori. Lauantaina käytetyt moottorit kulutetaan loppuun seuraavaan kisaviikonlopun perjantain harjoituksissa. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, autot käyttävät yhden viikonlopun aikana yhteensä kuusi konetta, joista neljä ajetaan kokonaan loppuun, Hayes paljastaa. F1-NOSTALGIAN OMA PAIKKA: MOOTTORIURHEILUN OLOHUONE! LIITY HETI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- MotoGP-tähti kiidätettiin helikopterilla sairaalaan – niskasta löytyi murtuma
- Robin Räikkönen, 11, jälleen palkintokorokkeelle
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa
- Teemu Suninen puhuu suoraan – “Kuulumme takaisin pääluokkaan”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”