F1-moottoreita kuluu nykyään kaudessa kolme – ennen yli 200! Näin moottoreita tuhlattiin

F1-sarjan nykymoottoreita koskevat tiukat säännöt ja rajoitteet. Tarkoitus on tuottaa säästöjä talleille, ja ainakin paperilla tässä varmasti onnistutaan.
Tätä nykyä jokaisen kuljettajan käytössä on koko kautta koskien käytettävissään vain kolme erillistä voimanlähdettä eri osineen. Rajoitteet on annettu erikseen jokaiselle tärkeälle osalle.
Paperilla kolmen moottorin rajoitus kuulostaa kieltämättä taloudellisesti hyvältä, mutta toisaalta monimutkaisen hybriditeknologian vuoksi motin hinta on todella kallis, joidenkin arvioiden mukaan jopa kymmenen miljoonaa euroa laaki.
[readmore from=”historia”]
Takavuosien vapaastihengittävät V10-moottorit olivat huomattavasti halvempia, mutta aikaa ennen niiden käytön rajoittamista kustannuksia syntyi juuri niiden tiheästä käyttötahdista.
Vanhoja julkaisuja lukemalla voi törmätä tämän päivän toimintaan peilaten hätkähdyttäviin muistoihin. Niin kävi toimittajan selaillessa F1 Racing -lehteä vuodelta 2000.
Jutussa, jossa käsitellään Jaguarin paluuta F1-sarjaan, kurkistetaan myös tallin moottoripuolelle. Ford Cosworthin toimittamien moottoreiden määrässä ei säästelty Ison Kissan (epäonnistunutta) F1-seikkailua rakennettaessa.
Jaguarin F1-tarina – muistatko ”Ison Kissan” F1-sekoilun? Surkea johtaminen tuhosi koko projektin
”Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, autot käyttävät yhden viikonlopun aikana yhteensä kuusi konetta, joista neljä ajetaan kokonaan loppuun.”
Moottoriprojektin päällikkö Nick Hayes kertoo lehdessä Jaguarin käyttävän kaudella 2000 hurjalta kuulostavat 220 moottoria. Summa oli kuitenkin täyttä arkipäivää automerkin tuella ratsastaneille talleille, kuten McLarenille (Mercedes), Williamsille (BMW) ja Ferrarille.
– Otamme jokaiseen GP:hen mukaan yhdeksän moottoria. Niistä seitsemän on yleensä täysin uusia. Asennamme autoihin uudet koneet lauantaiaamuisin, ja päivän harjoitukset ja aika-ajot kuluttavat noin 200 kilometriä 450 kilometrin mittaisesta eliniästä, Hayes kertoo lehdelle.
Nykymoottoreiden käyttöikä on jopa tuhansia kilometrejä, mutta teknologian kehittymisen myötä nykykoneista saadaan jopa tuon aikaisia voimanpesiä enemmän tehoja irti.
– Sunnuntaina autoissa on warm upia ja kilpailua varten uusi moottori. Lauantaina käytetyt moottorit kulutetaan loppuun seuraavaan kisaviikonlopun perjantain harjoituksissa. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, autot käyttävät yhden viikonlopun aikana yhteensä kuusi konetta, joista neljä ajetaan kokonaan loppuun, Hayes paljastaa.
F1-NOSTALGIAN OMA PAIKKA: MOOTTORIURHEILUN OLOHUONE! LIITY HETI!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron
- Kalle Rovanperä iso pettymys Italiassa
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä