F1-asiantuntijalta karu arvio Ferrarista – pudotti pallon totaalisesti loppukaudesta
Kuva: Getty Images
F1-asiantuntijan Martin Brundlen mielestä Ferrari kadotti punaisen langan viime kauden loppupuolella. Tallin sisäinen epäjärjestys oli omiaan johtamaan paitsi tallin ja Sebastian Vettelin mestaruusmahdollisuuksien menettämisiin, myös tallipomo Maurizio Arrivabenen lähtöpasseihin.
Arrivabene sai aiemmin tällä viikolla väistyä Mattia Binotton tieltä tallin johdossa. Autosport Show’ssa puhunut Brundle seurasi roolissaan Sky Sportsin asiantuntijakommentaattorina Ferrarin touhuja läheltä.
– Tarkkailin tallia, ja näin ettei kaikki ollut kohdillaan, Brundle toteaa.
– Otetaan esimerkiksi tilanne Hockenheimilla, jossa Vettel ajoi ulos kärkipaikalta, koska hänelle ei vaihdettu aiemmin sadekelin renkaita. Sitten oli myös Monzan kaltainen tilanne, jossa talli ei ajattanut Vetteliä Kimi Räikkösen edelle kisan startissa. Talli teki tiettyjä asioita, ja ne pudottivat sen mestaruustaistosta.
Brundle näkee johtajavaihdoksen ollen tallilta oikea ratkaisu. Arrivabene menetti brittikonkarin mukaan loppuvuodesta asemansa tallin johtajana kommenttiensa vuoksi, ja nyt Binotton täytyy koota jälleen joukot.
– Binottolla on hyvä maine teknisenä johtajana. Hän osaa motivoida ihmisiä. Mutta nyt hän kohtaa uudenlaiset haasteet. Hän on koko ajan parrasvaloissa, ja hänen täytyy vastata hirveiden ihmisten, kuten minun, kysymyksiin toistuvasti. Hänen täytyy olla se, joka kertoo miksi asiat menivät hyvin ja miksi huonosti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi