Rallin MM-sarjan kulmakiviin kuuluvan M-Sport-tallin ensi kausi on vaakalaudalla. Talli hakee poikkeusjärjestelyillä itselleen pelastusta ensi kautta ajatellen.

Aiemmin uutisoimamme tallin vakavat talousongelmat on nyt vahvistettu tallin toimesta. Koko sarjan kiertävien tehdastallien tulisi jättää sitovat ilmoittautumiset ensi kautta koskieb FIA:lle tämän viikon perjantaina, mutta M-Sport hakee omalle luvalleen jatkoaikaa. Näin talli saisi lisää aikaa hankkia itselleen taloudellisia tukijoita toiminnan jatkamisen turvaamiseksi.

M-Sportin omistaja Malcom Wilson myöntää motorsport.comille, ettei talli voi osallistua sarjaan nykyisessä tilanteessaan.

[readmore from=”wrc”]

– Ihmiset eivät ymmärrä, miten tiukilla olemme. Emme voi sitoutua tällä hetkellä ensi vuoteen, enkä usko pelastusts tapahtuvan perjantaihin mennessä. Työskentelemme täysillä pelastaaksemme tilanteen, mutta tarvitsemme lisää aikaa, Wilson kertoo.

Tallin riveissä kaksi edellistä kuljettajien maailmanmestaruutta voittanut Sebastien Ogier jätti tallin kauden päätteeksi, vieden mukanaan Red Bullin tuen. Talli voitti valmistajien mestaruuden vuonna 2017, mutta tilipussissa se ei näy.

Ensi vuonna tehdastalleina sarjassa ovat jatkamassa Toyota, Hyundai ja Citroen.