Sähköformuloiden mestari nostaa esille uhkakuvan: ”Se ei ole osa lajin DNA:ta”
Formula E -sarjan hallitseva mestari Jean-Eric Vergne odottaa innolla alkavaa kautta. Uuden sukupolven kilpureiden myötä ranskalaiskuljettajaa huolettaa kuitenkin yksi asia.
Uuden sukupolven sähköformula on kokenut rajuja uudistuksia niin ulkoisesti kuin tekniikkansa osalta. Kisat pystytään ajamaan jatkossa läpi ilman autonvaihtoa, kun akussa riittää voimaa koko kisamitan ajaksi.
Vergnen mielestä sähköformuloiden perusluonteeseen tulee kuulua taktikointi energiankulutuksen kanssa. Oikeassa paikassa akusta enemmän irti ottamalla voi hakea hyötyä, mutta liikakäytön pitäisi kolahtaa omaan nilkkaan kisan loppuvaiheessa.
Uuden kisaformaatin ja autonvaihdon poistumisen myötä Vergne pelkääkin joistakin kisoista tulevan tylsiä.
– Jos turva-auto tulee hidastamaan autojen ajoa pitkäksi aikaa, tarkoittaa se, ettei akkuja tarvitse säästellä kisassa lainkaan. Se tappaa osan lajin hienoudesta, Vergne kertoi racefans.netille.
– Täysillä ajaminen lähdöstä maaliin ei ole tämän lajin DNA:ssa. Emme halua kisoja, joissa voi paahtaa kaasu pohjassa lähdöstä maaliin. Energiansäästö ja sen oikea-aikaisen käytön pitäisi olla osa lajia.
Vergne on esittänyt huolensa myös sarjan johdolle.
– Olen kertonut tästä, mutta minua ei ole kuunneltu. Toivottavasti olen väärässä, mutta pahoin pelkään.
Formula E -kausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Saudi-Arabiassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle