McLaren-pomon rehellinen analyysi – tämä on syynä mahtitallin romahdukseen
Kuva: Getty Images
McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown myöntää brittitallin ajautuneen suureen kriisiin voitottoman ajanjaksonsa aikana. Tallipomo näkee nykyisen taaperruksen alkaneen jo vuosia sitten.
McLaren juhli voittoa edellisen kerran kauden 2012 päätösosakilpailussa. Edellisin kuljettajien MM-titteli on vuodelta 2008 ja valmistajien mestaruus peräti 20 vuoden takaa.
McLaren sijoittui tänä vuonna valmistajien sarjassa kuudenneksi, mutta vauhti ei riittänyt lähellekään kärkipäätä.
– Ongelmamme alkoivat jo viisi vuotta sitten. Tämä vuosi oli seurausta siitä, Brown paljastaa F1-sarjalle antamassaan haastattelussa.
Tallin johtoportaassa on käynyt kova muuttoliike kumpaankin suuntaan. Brown itse astui tallin johtoon vuonna 2016. Lähteä ovat saaneet muun muassa Ron Dennis ja Eric Boullier.
– Meiltä on puuttunut vahva ja yhdenmukainen johtoporras. En halua kuitenkaan osoittaa ketään yksittäistä henkilöä tästä. Kärsimme laaja-alaisesta näkökannan puutteesta, ja tallin sisällä tapahtui kaikkea kilvanajamiseen liittymättömiä asioita. Ihmisiä tuli ja meni, eikä kenelläkään ollut vastuuta tallin tilanteesta, Brown analysoi.
Brownin mukaan sekasortoinen tila kulminoitui surkeaan viime kauteen. Sen johdosta tallissa on herätty nyt tilanteeseen.
– Tallimme on täynnä lahjakkaita yksilöitä, jotka eivät ole unohtaneet kuinka voitetaan. Emme ole tarjonneet heille siihen sopivia rakenteita. Se asia korjataan nyt.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Riihimäki SM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan