Kovia sanoja lajilegendasta: ”Ei ymmärrä hänen aikansa olevan ohi”
Kuva: Getty Images
Ratamoottoripyöräilyn suurimpiin lajilegendoihin kuuluva Valentino Rossi ihastuttaa otteillaan edelleenkin. 39-vuotias italialainen on edelleen sarjan kärkipään kuljettajia, mutta kilpailevasta leiristä kuuluu myös soraääniä.
Seitsemän pääluokan titteliä hankkinut Rossi on ollut mestari edellisen kerran 2009. Sen jälkeen lajin valtiaaksi on kohonnut Hondan Marc Marquez, joka voitti päättyneellä kaudella mestaruuden ylivoimaisen esityksen päätteeksi.
Kaksikko on käynyt lukuisia tiukkoja taisteluita, ja tunteet ovat käyneet kuumina. Viimeksi tänä vuonna Rossi kritisoi nuoremman kollegansa ajotyyliä.
Hondan uudeksi MotoGP-päälliköksi noussut Alberto Puig epäilee Rossin olevan itse tippunut edistyksen kelkasta.
– Kaikki kunnia hänelle ja hänen upealle urallaan. Hän oli parhaimmillaan häikäisevä kuljettaja ja hän ansaitsee siksi kaiken kunnioitukseni. Mutta hänelle on kova paikka myöntää, että hänen aikansa on ohitse. Aina hänen temppunsa eivät ole enää niitä ainoita oikeita, Puig näpäyttää Autosportille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia