Tahallisesta kolaroinnista ja rasismista syytetty formulakuski hävisi oikeusjutun omaa talliaan vastaan – joutuu maksamaan jättisumman
Kuva: Getty Images
Tridentin F2-talli on voittanut oikeusjuttunsa entistä kuljettajaansa ja Haasin F1-tallin testikuskia Santino Ferruccia vastaan. Amerikkalaiskuski joutuu maksamaan tallille reilut puoli miljoonaa euroa korvauksia.
Formula 2 -sarjan talli haastoi Ferruccin oikeuteen miehen sekoiltua toistuvasti hämmentävän räikeästi kilpailuissa ja radan ulkopuolella.
Amerikkalaisen todettiin syyllistyneen muun muassa tahalliseen kolarointiin tallitoverian Arjun Mainia päin Silverstonen F2-kisassa. Ferruccin kerrottiin myös solvanneen kollegaansa rasistisesti.
Myöhemmin ilmeni Ferruccin ajaneen varikkosuoralla puhelin kädessään. Jenkkikuski jätti myös välistä pakollisen huume- ja dopingtestin.
Heinäkuussa Ferrucci sai rangaistukseksi kilpailukiellon neljään kilpailuun. Hänen Silverstonen sprinttikisan tuloksensa hylättiin ja hänelle langetettiin 60 000 euron sakko hölmöilystään.
Samassa kuussa Tridentin talli antoi Ferruccille potkut sopimattoman käytöksensä ja myöhästyneiden kuskimaksujen vuoksi. Vaikka Ferrucci oli maksanut Tridentille sovitun summan Indycar-kisoissa ajamisesta, maksut olivat jääneet suorittamatta F2:n puolella.
Trident haastoi ex-kuskinsa lopulta oikeuteen saadakseen rahansa. Milanon oikeus määräsikin amerikkalaisen maksamaan tallille 502 000 euroa korkojen kera.
Talli ei ole kuitenkaan vielä täysin tyytyväinen. Tridentin aikeissa on jatkaa Ferruccin kurittamista oikeusteitse siihen pisteeseen saakka, kun katsoo saaneensa tarpeeksi korvauksia jenkkipilotin aiheuttamista vahingoista tallille.
Ferrucci onnistui hankkimaan ensi kaudeksi työpaikan Indycar-sarjan Dale Coyne Racing -tallin riveissä, jonka nimissä hän ajoi neljä kisaa tänä vuonna.
Haasin talli on puhunut mahdollisuudesta irtisanoa Ferrucci tallistaan. Syynä potkuihin olisivat kuitenkin Haas-pomo Günther Steinerin mukaan nuorukaisen Indycar-siirto, eivätkä F2-sarjan toilailut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia