Surkeaa tuuria! Jari-Matti Latvala otti yhteen kiven kanssa ja hävisi sijansa Walesin rallissa
Kuva: Getty Images
Toyotan suomalaistähti Jari-Matti Latvala on tipahtanut toiselta sijalta kolmanneksi Walesin MM-rallin kahdeksannella erikoiskokeella. Suomalainen törmäsi kiveen, joka rikkoi hänen tuulilasinsa.
Toisen sijan aiemmin tänään kaapannut Latvala joutui epäonniseen kohtaamisen radan reunalla olleen kiven kanssa. Rytäkässä rikkoontui Yariksen tuulilasi, eikä ajaminen sujunut enää aivan yhtä vikkelästi.
Walesin rallia johtaa edelleen suomalaisen tallitoveri Ott Tänak, joka lisäsi etumatkaansa Latvalaan jo reiluun puoleen minuuttiin.
– Ei ollut hyvä pätkä meiltä. Oli vaikeuksia löytää hyvää ajorytmiä. Parissa paikassa lähti leveäksi. Osuin kiveen ja tuulilasi meni rikki. Sen jälkeen ajoinkin aivan liian varovaisesti, Latvala manasi WRC:n haastattelussa.
Toyotan toinen suomalaispilotti Esapekka Lappi nousi kahdeksannella pikataipaleella neljänneksi. Fordin Teemu Suninen taas kärsi vauhdin puutteesta ja tipahti jopa seitsemänneksi.
WRC2-luokan kotimainen huippulupaus Kalle Rovanperä jatkaa oman luokkansa johdossa.
Walesin rallin tilanne kahdeksannen erikoiskokeen jälkeen:
1. Ott Tänak Toyota 55.45,5
2. Thierry Neuville Hyundai +31,2
3. Jari-Matti Latvala Toyota +32,8
4. Esapekka Lappi Toyota +36,2
5. Sebastien Ogier Ford +37,0
6. Craig Breen Citroen +44,3
7. Teemu Suninen Ford +45,4
8. Mads Östberg Citroen +56,8
9. Hayden Paddon Hyundai +58,6
10. Andreas Mikkelsen Hyundai +1.15,8
11. Kalle Rovanperä Skoda +2.42,9
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle