F1-legendalta tyly tuomio formuloiden ensi vuoden säännöille – ”Antakaa painoarvoa ihmisille, tai muuten…”

Ranskalaisen legendakuljettajan Alain Prostin mukaan F1-sarjan ensi vuoden sääntömuutokset ovat askel huonompaan suuntaan ja kurittavat entistä pahemmin pienempiä talleja.
Formuloiden on määrä uudistaa aerodynamiikkasääntöjään ensi kaudeksi. Autojen siivet laitetaan uusiksi ohitusten lisääntymistä tavoitellessa.
Prost ei kuitenkaan suhtaudu muutoksiin kovin optimisesti. F1-veteraani uskoo sääntöuudistusten iskevän ikävästi pienemmillä budjeteilla toimiviin talleihin ja vahvistavan sarjan status quoa entisestään.
– Ne vaivaavat kevyemmin järjestettyjä talleja kaikista eniten teettäen heille enemmän töitä. Mitä parannuksia se tekee kisoihin? Huippuluokan valmistajat tulevat pärjäämään hyvin jatkossakin. Heillä on rahaa ja he käyttävät sitä hyvin, ranskalainen ryöpytti L’Equipen haastattelussa.
Vaikka Formula 1:n tavoitteena on ollut tehdä kisoista jännittävämpiä katsojille, ollaan asian suhteen menossa täysin väärään suuntaan Prostin mielestä.
– Siellä [kisoissa] on jo valmiiksi muutamia yllätyksiä. Nyt niitä tulee olemaan entistä vähemmän, jos jatkamme nykyistä trendiä. Meidän on annettava painoarvoa ihmisille, tai muuten päädymme siistimään kisoja vielä entisestään, kuskilegenda latasi.
Lähde: L’Equipe
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat