Formulakisojen sinilippujen sääntöihin vaadittiin muutoksia – FIA-pomo otti asiaan kantaa

FIA:n kilpailujohtaja Charlie Whiting ei näe syytä muuttaa formuloiden sinilippusääntöjä.
Sininen lippu liehui ahkerasti Marina Bayn radalla sunnuntaina. Ensin kisaa johtanut Lewis Hamilton jumittui kierroksella ohitettavien Romain Grosjeanin ja Sergei Sirotkinin taakse, jotka eivät suostuneet noudattamaan sinilippujen tarkoittamaa väistöpakkoa.
Myöhemmin neljännestä sijasta haastanut Mercedeksen suomalaistähti Valtteri Bottas turhautui jäätyään Renaultin Nico Hülkenbergin taakse. Nastolalaiskuski ei päässyt tarpeeksi lähelle saksalaista saadakseen sinilipun oikeuttaman ohituksen.
Ammattimaisen viileästä persoonastaan tunnettu Bottas väläytti Singaporessa ärtymystään vaatien kovaan ääneen sinilippua suoraan FIA:n kisajohtajalta Whitingilta.
FIA:n sääntöjen mukaan sinisiä lippuja ei heiluteta, jos kuski ei pääse 1,2 sekuntia lähemmäs edellä olevaa kierroksella ohitettavaa autoa. Bottas huusi radioonsa kyseisen eron olevan liian suuri Singaporen kaltaiselle ahtaalle katuradalle.
Sinilippusääntöjen muuttamista on esitetty ennenkin. Autosportin F1-asiantuntija Peter Windsor ehdotti vasta jopa kokonaan niistä luopumista.
Whiting ei kuitenkaan näe tarpeeksi painavia syitä sääntöihin kajoamiselle. FIA-konkarin mukaan nykyiset säännöt ovat reilumpia kaikille kuskeille.
– Tähän aikaan viime vuodesta se oli yksi sekunti. Kävimme keskuteluja ja muutimme sen 1,2 sekuntiin. Mielestäni sen ei pitäisi olla yhtään enempää, sillä silloin tullaan tilanteeseen, jossa kuljettajan täytyy perääntyä ja menettää paljon enemmän aikaa kuin hänen tarvitsisi päästääkseen toisen auton läpi, liittopomo perusteli.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron