Mercedes-jehu ilmaisi huolensa tallinsa ailahtelevuudesta: ”Olemme menettäneet pisteitä”

Vaikka Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff onkin ymmärrettävän mielissään mestaruustaiston johtoasemasta, tiedostaa hän tallinsa huolet ailahtelevan vireen kanssa.
F1-sarjan mestaruustaistelu on tällä kaudella ollut selvästi aiempaa tiukempaa. Ferrari ja Red Bull ovat haastaneet ja jopa päihittäneet nelinkertaisen mestaritallin Mercedeksen monena kisaviikonloppuna.
Kuljettajien MM-taistelu on tällä hetkellä jälleen Lewis Hamiltonin johdossa. Myös suomalaistähti Valtteri Bottas on neljäntenä Ferrarin Kimi Räikkösen ja Sebastian Vettelin takana.
Vaikka Ferrari onkin haastanut Mercedestä todella vahvasti oman autonsa huimalla suorituskyvyllä, kokee Wolff vaihtelevien tulosten johtuneen osaksi myös tallinsa omista virheistä.
– Ymmärrämme menettäneemme pisteitä useammassa kuin yhdessä kisassa. Me aiomme painaa polkimen pohjaan tehostaaksemme suorituskykyä vielä entistä kovemmaksi kauden toisella puolikkaalla, Wolff linjasi.
Töitä riittää, mutta tauko on paikallaan. Tähän uskoo Wolff, jonka mukaan Mercedes palaa entistä vahvempana.
– Aiomme puskea töitä todella kovasti viikonloppuun asti, jolloin kesätauko alkaa virallisesti sääntöjen mukaan. Se on tauko, jonka jokainen tallissamme on enemmän kuin ansainnut. Palaamme virkistyneenä sen energian kansas, jolla nostamme tasomme vielä korkeammalle kauden toisella puolikkaalla, tallipamppu lupasi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Rovanperä herätti mestaruustaiston henkiin – suomalaiselta ylivoimanen voitto Kanarialla
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”