Lehtiväite: F1-sarjan omistajataho saattaa jäädä yli 57 miljoonaa velkaa Haasille – syynä Force Indian pelastaminen vararikolta
Kuva: Getty Images
Forbesin F1-asiantuntijan Christian Syltin mukaan F1-sarjan omistajataho Liberty Media voisi jäädä jopa 67,5 miljoonaa dollaria eli reilut 57,8 miljoonaa euroa velkaa Haasin F1-tallille Force Indian vaiheikkaasta pelastusoperaatiosta.
Pitkään talouskurimuksessa kärvistellyt Force Indian talli pääsi vasta pälkähästä, kun Williamsin F1-kuskin Lance Strollin pohattaisän Lawrence Strollin johtama sijoittajaryhmä osti tallin ulos selvitystilastaan.
Kaupasta osan kattoi Forbesin mukaan F1-sarja, jonka myötä osa pelastusoperaation hinnasta saattaa langeta sen osakkeenomistajille.
Merkittävä osa monien F1-tallien tuloista tulee sarjan palkintorahoista. Force Indian kaupan järjestelyt johtivat Forbesin toimittajan Syltin mukaan siihen, että tallin olisi kuulunut lähtökohtaisesti menettää oikeutensa omaan palkintopottiinsa.
Vaikka vaaleanpunaisista kilpureistaan tunnetun tallin kaupasta onkin puhuttu yleisesti tallin omistajuuden myyntinä Strollille, on asian laita käytännössä hieman monimutkaisempi.
Sen sijaan, että Strollin sijoittajaryhmä olisi ostanut Force Indian yrityksen kokonaisuudessaan se hankki tallin omaisuuserät haltuunsa perustamansa Racing Point -yhtiön kautta.
Käytännössä Racing Point ei siis ostanut Force Indian tallia, vaan sen autot, tehtaan ja kaikki muut F1-sarjassa kisaamiseen vaadittavat resurssit. Talli rekisteröitiin Formula 1:een täysin uutena tallina Belgian GP:n alla.
Strollin sijoittajaryhmän kauppajärjestely johti Forbesin arvion mukaan siihen, ettei se olisi ollut oikeutettu Force Indian palkintorahoihin.
Myöhemmin kävi ilmi, että kaikki F1-tallit olivat suostuneet antamaan Racing Pointille osan omista palkintorahoistaan osana sopimusta Libertyn kanssa. Tällä ratkaisulla katettiin 38,5 miljoonan dollarin palkintopotti, jota ilman uusi F1-talli oli jäädä.
– Muut yhdeksän tallia olivat allekirjoittaneet eräänlaisen dokumentin, jonka voimin saamme pitää rahat, jota Saha Force India on tienannut aiempien vuosien mittaan, Racing Pointin tallipäällikkö Otmar Szafnauer valotti tilannetta Forbesille.
Palkintorahojen taustalla on käytäntö, jonka mukaan 47,5 prosenttia F1-sarjan tuotoista jaetaan kaikkien tallien kesken.
Potti jaetaan kahteen, joista toinen osa menee MM-sarjataulukon kymmenelle parhaalle tallille sen mukaan, kuinka hyvin ne ovat suoriutuneet kauden mittaan. Toinen puolikas jaetaan tasan niille talleille, jotka ovat selvinneet kärkikymmenikköön kahdesti viimeisen kolmen vuoden aikana.
Amerikkalainen Haasin F1-talli oli sarjan uusin tulokas ennen viime viikolla kuninkuusluokkaan liittynyttä Racing Pointia. Kuten aiemmin on ollut käytäntönä, ei jenkkitalli ollut heti debyyttivuonaan oikeutettu palkintorahoihin.
Haas olisi tiennanut jopa 67,3 miljoonaa dollaria palkintorahoja, jos sen ei olisi tarvinnut selviytyä kymmenen parhaan joukkoon viimeisen kolmen vuoden mittaan.
Racing Pointille neuvoteltiin kuitenkin oikeus päästä suoraan palkintorahoihin käsiksi, vaikka se on käytännössä täysin uusi talli. Haas ei ymmärrettävästi ilahtunut F1-sarjan ratkaisusta.
– Ilmassa on paljon avoimia kysymyksiä, joihin kaivataan vastauksia ennen kuin asiaa voidaan pitää ratkaistuna. Meillä on sopimus, jossa lukee, mikä on mahdollista ja mikä ei. Heidän on kerrottava aikanaan, miten se toimii siirtyessämme eteenpäin, Haasin tallipäällikkö Günther Steiner valotti Autosportille.
– Haluamme vain hieman aikaa ymmärtää, mitä tässä on tapahtumassa. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Yhtäkkiä kaikki sanoivat ”hoidetaan heidät [Force India] lähtöruudukkoon”. Meillä ei ole mitään ongelmaa sen suhteen, mutta selvitetään sitten oikeudelliset asiat. Meillä ei ole kiire, Haas-pomo korosti.
Forbesin Syltin analyysin perusteella Haas saattaisi onnistua haastamaan F1-sarjan ristiriitaisen ratkaisun oikeudessa.
Lopulta Liberty saattaisi jäädä Haasille velkaa aiemmin mainitut 67,3 miljoonaa dollaria, jos F1-sarja pakotettaisiin kohtelemaan tallejaan tasapuolisesti kyseisessä asiassa.
Sylt muistuttaa, ettei kyseinen vaihtoehto olisi kovin mieluinen F1-sarjan talouden kannalta. Sarja teki viime vuonna 37 miljoonaa dollaria tappiota.
Lähteet: Forbes, Autosport
LUE MYÖS:
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
- Saudi-Arabian lotto jatkuu hurjana – Elfyn Evansille oma osuus epäonnesta
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Lewis Hamilton lopettamassa uransa? ”Odotan vain tämän kaiken loppumista”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin
- Aston Martinilla täysmylläys – Adrian Newey hyppää tallipäälliköksi
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle