Ford M-Sportin suomalaisen rallilupauksen Teemu Sunisen kommentti Ylen Ralliradiolle tallimääräyksestä päästää Sebastien Ogier ohitseen Jyväskylän rallissa sai Yleisradion toimittajan menettämään pokkansa.

Uutisoimme aiemmin Sunisen saapuneen myöhässä Jyväskylän MM-rallin viimeiselle etapille. Mies sai rangaistukseksi 20 sekunnin aikasakon, joka tiputti suomalaisen taistelusta viidennestä sijasta.

Pian paljastui, että kyseessä oli Fordin tehdastallin taktinen ratkaisu.

Sunista käskettiin myöhästymään, jotta suomalaisen takana vääntänyt tallitoveri Ogier saalistaisi Jyväskylästä enemmän MM-pisteitä. Ogier käy parhaillaan äärimmäisen tiukkaa mestaruuskamppailua Hyundain Thierry Neuvillen kanssa.

Vaikka Suninen ymmärsikin tallinsa ratkaisun, kertoi hänen ytimekäs arvionsa tallimääräyksestä paljon 24-vuotiaan turhautumisesta pannukakuksi lässähtäneen viikonlopun jäljiltä.

– Ajoin tallin parhaita aikoja tänään. Lopussa piti päästää vielä Seb ohi. Yhdenlainen saavutus kai sekin, Ford-kuski tiivisti tuntonsa Ylelle.

Miehen rehellinen analyysi sai Yleisradion toimittajan repeämään nauruun.

– Olisittepa nähneet tämän ilmeen, joka Sunisella tuossa oli, Ralliradion haastattelija taivasteli.