Suru-uutinen: Tähtikuljettaja menehtyi joukkolarissa kesken kilpailun – toinenkin kuski kriittisessä tilassa
Kuva: Getty Images
Kilpamoottoripyöräilijä James Cowton on kuollut kilpailuonnettomuudessa Mansaarella torstaina.
26-vuotias brittikuski oli osallisena neljän moottoripyörän kolaria Southern 100 -kilpailussa. Cowtonin vammat olivat niin vakavia, että hän menehtyi niihin.
Myös toinen törmäyksessä mukana ollut kuljettaja Ivan Lintin joutui sairaalaan. Mies on tällä hetkellä kriittisessä tilassa.
Kaksi muuta kolarin keskelle joutunutt kuljettajaa Jamie Coward ja Mickey Evans loukkaantuivat myös, mutta eivät ole viimeisimpien tietojen mukaan hengenvaarassa.
Kuolonkolari sattui 600 Challenge -kisatapahtumassa Billown Circuitin radalla, joka kulkee saaren eteläosan julkisilla teillä.
Southern 100:n kisajärjestäjät lähettivät surunvalittelunsa Cowtonin omaisille. Karmea kolari aiotaan tutkia perinpohjaisesti.
– Southern 100 Racing välittää syvät surunvalittelut James Cowtonin perheelle, sukulaisille ja ystäville tänä todella surullisena aikana. Järjestäjät tekevät täyden tutkinnan Mansaaren poliisin kanssa tapauksen olosuhteista, tiedotteessa kerrottiin Motorsportin mukaan.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana