Autoliitolta upea ele – jalkansa menettäneelle formulalupaus Mongerille sallittiin poikkeus sääntöön formulapaluun mahdollistamiseksi
Kuva: Getty Images
Jalkansa karmeassa onnettomuudessa viime keväänä menettänyt Billy Monger tekee sensaatiomaista paluuta takaisin formulakilpailuihin. Nuorukaisen unelman esteeksi eivät ole ryhtymässä myöskään lajijärjestöt.
Mongerin lupaava ura koki traagisen muutoksen viime huhtikuussa hänen törmättyä pysähdyksissä olleen toisen auton perään yli 200 kilometrin tuntinopeudessa. Kuoleman porteilta itsensä takaisin taistellut Monger on osoittanut uskomatonta sisukkuutta palaamalla paitsi normaaliin elämään, myös moottoriurheilun pariin.
Monger testasi aiemmin tänä vuonna Carlin-tallin F3-autoa, joka oli erikoissäädetty hänen rajoitteilleen sopivaksi. Vauhti radalla oli kunnossa, mutta formulapaluun esteeksi oli muodostua sääntöpykälä, jonka mukaan Britannian F3-sarjassa yksi talli saisi ajattaa vain kolmea autoa. Mongerille tuttu Carlin oli jo pestannut kolme kuskia riveihinsä.
Tässä kohtaa Britannian autourheilujärjestö BRDC astui kuvioihin. Se myönsi poikkeusluvan Mongerille, jonka tapaus on erikoislaatuinen ja siten poikkeaman arvoinen.
Vaikka yksi suuri este onkin nyt poistettu, ei sopimusta ole vielä allekirjoitettu. Mongerin täytyy vielä kerätä tarpeellinen rahoitus F3-kauden läpiviemiseksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia