Fernando Alonsolla oli karu aamuherätys – dopingtestaajat kolkuttivat oveen
Kuva: Getty Images
McLarenin tähtikuski Fernando Alonso valitteli Instagramissa, että joutui heräämään varsin aikaisin. Ankaran herätyksen syynä oli dopingtestaajien vierailu, jotka vaativat mieheltä virtsanäytettä.
F1-kuskeja testataan vuoden ympäri suoritusta parantavien aineiden käytön varalta samalla tavalla kuin muitakin huippu-urheilijoita. Testit voivat osua niin talvilomalle, testikaudelle kuin kisaviikonlopullekin. Dopingkäryt ovat lajissa todella harvinaisia, mutta eivät ennenkuulumattomia. Formulalegenda Stirling Moss on myöntänyt käyttäneensä uransa aikana dopingia. Käryjä ei ole kuitenkaan ollut lainkaan vuosiin. Entinen FIA:n lääketieteellinen edustaja tohtori Gary Hartstein arvioi The Nationalille vuonna 2013, että puhtaat tilastot johtuvat lajin luonteesta. Huippulääkärin mukaan yleisistä dopingaineista ei olisi juurikaan hyötyä F1:ssä. – Nämä kaverit ovat puhtaita. En sano tätä siksi, että olisin naiivi tai hyväuskoinen. WADA:n kiellettyjen aineiden listalla ei vain ole mitään, mistä olisi hyötyä siinä rasituksessa, mitä F1-kuskit joutuvat kestämään ajaessaan autojaan. Kuljettajat tietävät sen itsekin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia