F1-kisa Pohjoismaihin? F1-pomot vierailevat ensi viikolla Kööpenhaminassa
Kuva: Getty Images
Formula 1:n johtoporras vierailee ensi viikolla Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Matkan tavoitteena on neuvotella paikallisten poliitikkojen ja elinkeinoelämän edustajien kanssa mahdollisesta Tanskan F1-osakilpailun sijainnista.
Tanskalaiset toivovat formulasirkuksen kaahailevan kaupungissa jo vuonna 2020.
F1:n omistajataho Liberty neuvotteli jo kerran aiemmin aiheesta tanskalaisten kanssa viime marraskuussa. Kansainväliselle medialle vuotaneiden tietojen mukaan Kööpenhaminaan suunnitellaan kaupungin ympäristössä ajettavaa katurataa.
Suunnitelmia ovat työstäneet entinen tekniikan ja tieteen ministeri Helge Sander ja ex-pankkiiri Lars Seier Christensen yhdessä useiden yhteistyötahojen kanssa. Sisäpiiritietojen mukaan Kööpenhaminan rataehdotukseen on otettu reilusti inspiraatiota Azerbaidhzanin GP:n Bakun mutkikkaan vikkelästä katuradasta.
Tanskalaisten tiedotusvälineiden lähteet ovat paljastaneet, että formuloiden toimitusjohtaja Chase Carey matkustaa Kööpenhaminaan 10. tammikuuta katselemaan radan sijaintia ja keskustelemaan kisasuunnitelmista.
F1:n tiedetään suunnittelevan Tanskan lisäksi useita muitakin uusia osakilpailuja. Libertyn asialistan kärjessä on toisen Yhdysvalloissa ajettavan GP:n järjestäminen. Kisan mahdolliseksi sijainniksi on pohdittu New Yorkia, Miamia tai Las Vegasia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle