F1-johto suunnittelee jättimenestyksen saavuttaneen tapahtuman uusimista
Kuva: Getty Images
Formula 1:n markkinointipomo Sean Bratches paljasti Auto Motor und Sportille, että F1-sarja tulee järjestämään lisää tapahtumia faneille ensi kaudeksi.
Viime kaudella Lontoossa järjestettiin tapahtuma faneille, johon osallistuivat lähes kaikki kuljettajat. Tapahtumassa kuljettajat ajoivat vanhoilla ja uusilla malleilla Lontoon kaduilla sekä tapasivat faneja.
Bratchesin mukaan tapahtuma oli menestys, joten niitä tullaan järjestämään ensi kaudella lisää.
– Suunnittelemme jotain samanlaista Marseilleen, Berliiniin, Shanghaihin ja Miamiin, Bratches paljasti.
Hänen mukaansa on tärkeää, että kuljettajat ja sarja pitävät kontaktia faneihin, jotka seuraavat heitä eri puolille maailmaa.
– Uskomme, että kontaktin luominen yleisöön radan ulkopuolella on tärkeää. Näin ollen viestimme tavoittaa ne ihmiset, joita emme tavallisesti tavoita.
Tapahtumat eivät kuitenkaan tule Bratchesin mukaan olemaan aivan samassa mittakaavassa kuin Lontoon tapahtuma viime vuonna.
– Seuraavat tapahtumat eivät tule kuitenkaan olemaan aivan yhtä isoja.
Lähde: Motorsport Week
LUE MYÖS:
- Maailmanmestari nosti esiin huolen ensi kauden WRC-autoista – ”Voi yllättää”
- Red Bullin junioritallissa kytee ongelma – asiantuntijalta suoraa puhetta
- Vahvistus: Haas kiinnitti Ferrarin brassilupauksen
- Charles Leclerc Red Bullille? Kohupomo kertoo miksi neuvottelut epäonnistuivat
- F1-mestarikandidaatti romahtanut täysin – tallipäälliköltä tyly viesti
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Max Verstappenin taustajoukot estivät Fernando Alonson Red Bull -sopimuksen
- Tunturirallin reitti julkaistiin – legendaarinen erikoiskoe tekee paluun
- Red Bull -pomolle hurja sopimus – jatkopahvi pidempi kuin Max Verstappenilla
- F1:n loppukauden yllä leijuu uhka – Qatarin emiiriltä huolestuttava lausunto
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi