Britti Elfyn Evans ajoi itsensä viimeistään viime viikonloppuna rallimaailman tietoisuuteen kuittaamalla uransa ensimmäisen voiton MM-sarjassa. Juhlat Walesissa ovat saaneet itse kuskin ilmeisen luottavaiseksi menestyksen suhteen uuden kauden alla.

Ford-kuski aikoo ajaa ensi vuonna yksiselitteisesti maailmanmestaruudesta.

– On pyrittävä tulemaan takaisin ensi vuonna sellaisessa tilanteessa, jossa taistelemme mestaruudesta, britti pamautti Autosportille.

Tällä kaudella Evans on ollut valitettavan epätasainen. Sen MM-pisteissä jo komeasti viidentenä oleva kuski tietää itsekin.

– Meidän on pyrittävä saamaan sitä iskukykyä joka vuosi jokaisessa rallissa, millä olemme olleet kilpailukykyisiä tänä vuonna, Walesissa sensaatiomaisen voiton ottanut Evans pähkäili.

– Minun täytyy ottaa kaikki nämä kokemukset pöydälle ja työskennellä sen parissa, missä emme ole olleet aivan niin vahvoja.