MM-rallitallin pomo vahvistaa: Kovaa nousua tehneelle tähdelle karu kohtalo ensi kaudeksi
Kuva: Getty Images
Hyundai-pomo Michel Nandan on myöntänyt Motorsport.comille, että ensi kaudella tallin kuskeista Hayden Paddon ja Daniel Sordo joutuvat jakamaan kolmannen kuskin roolin puoliksi. Andreas Mikkelsen ja Thierry Neuville puolestaan ajavat koko vuoden 2018.
– On totta, että ensi vuonna voimme ajattaa vain kolmea autoa suurimmaksi osaksi kautta talousarvion takia. Ja on totta, että olemme jo päättäneet, että Hayden ja Dani joutuvat jakamaan auton, Nandan sanoi sivustolle.
Kuskeista uusiseelantilainen Paddon on lähtökohtaisesti vahvimmillaan hiekalla, espanjalaisen Sordon vahvuus puolestaan on asfaltti.
– Luulen, että joissakin kisoissa Dani ei ole niin kilpailukykyinen, joten hänelle oli aivan selvää (tämä). Tiedän, että Haydenille tämä oli vaikeampaa, Nandan myönsi ja lisäsi, että Paddon ajanee enemmän kisoja, muttei todennäköisesti kertaakaan asfaltilla.
Hyundai teki kaikkensa, jotta se olisi voinut ajattaa neljää autoa. Nyt ainoa vaihtoehto oli kuitenkin kaksi vakituista kuskia ja kolmas kiertävä paikka.
– Todellakin taistelimme saadaksemme neljä autoa, mutta se ei ollut mahdollista.
Sordo ajoi uransa ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan voiton Saksan asfaltilla 2013, lisäksi hän on taistellut podiumille yhteensä yli 40 kertaa.
Myös Paddon on voittanut kertaalleen – viime vuonna Argentiinan soralla. Podium-paikkoja viisi haalineelle uusiseelantilaiselle kohtalo on taatusti kova, sillä PWRC-luokan maailmanmestari väläytteli viime kaudella osaamistaan oltuaan MM-pisteissä peräti neljäs.
Nyt nousukiito luonnollisesti tyssää ainakin kaudeksi, kun pisteitä ei ole mahdollista haalia kärkikuskien tavoin.
Kuluva kausi päättyy viikonloppuna Australiassa. Yhteensä 21 erikoiskokeen kisa alkaa Suomen aikaa myöhään torstai-iltana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia