Entinen F1-maailmanmestari avautui isänsä traagisesta kuolemasta: ”Emme tiedä koskaan, mitä tapahtui”
Kuva: Getty Images
Vuoden 2009 maailmanmestari Jenson Button avautui isänsä kuolemasta elämäkerrassaan. Button pelkää, että perhe ja läheiset eivät tule koskaan tietämään tarkkaa syytä, että mihin hänen isänsä John Button kuoli.
Hänen menehtymisen syyksi on epäilty sydänkohtausta, mutta kuolemaan johtaneet tapahtumat ovat hämärän peitossa edelleen.
Button kertoi isänsä olleen viettämässä iltaa ulkona ystävänsä Richardin kanssa edellisenä iltana. John Button oli kuitenkin poistunut yhtäkkisesti kotiinsa.
Seuraavana päivänä hän ei ollut vastannut puhelimeen, joten Richard oli mennyt tarkistamaan ystävänsä tilannetta.
– Talo oli rakennettu kallion viereen ja päästäkseen sinne oli kuljettava etuportista, Button kertoo elämäkerrassaan Mirrorin mukaan.
– Sitä porttia oli käytännössä mahdoton murtaa.
Richardin saavuttua paikalle hän löysi John Buttonin avaimet maasta portin ulkopuolelta.
– Hän löysi isän ruumin portailta. Siellä oli myös verta, joten Richardin ensimmäinen ajatus oli, että hän olisi saattanut joutua painimaan murtovarkaiden kanssa.
Buttonin mukaan syy on edelleen hämärän peitossa ja poliisitutkintakin on lopetettu.
– Kuinka se tapahtui? Vastaus on, että emme tiedä.
– Meillä on vain sirpaleita ja poliisitutkinta on lopetettu, koska mitään ei löydetty. Emme voi olla koskaan sataprosenttisen varmoja, mitä tapahtui.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan