Jolyon Palmerin kausi saattaa saada käännöksen parempaan ensi viikonloppuna ajettavassa Unkarin GP:ssä, kun miehen autoon asennetaan uusi lattia. Samalla Renaultilla toivotaan, että talli pystisi kapuamaan ylöspäin valmistajien MM-sarjassa.

Nico Hülkenberg käytti päivitettyä pohjaa viime viikonloppuna Silverstonessa. Saksalainen sijoittui aika-ajossa kuudenneksi ja oli kilpailun jälkeen tuolla samalla sijoituksella.

– Haluamme jatkaa siitä, mitä näytimme Silverstonessa, Renaultin toimitusjohtaja Cyril Abiteboul sanoi Autosportille.

– Alustan päivitys ja uusi lattia osoittautuivat menestyksiksi.

Abiteboul tavoittelee päivityksen avulla kahta autoa kymmenen parhaan joukkoon.

– On tärkeää, että saamme molemmat auton kymmenen parhaan joukkoon. Haluamme päättää kauden ensimmäisen puolikkaan positiivisella vivahteella.

– Tavoitteemme on selvä: haluamme olla kuudensia heinäkuun loppuun mennessä ja viidensiä kauden loppuun mennessä.