Käsittämätön kisa Bakussa: Valtteri Bottas jäi jo alussa kierroksella – nousi toiseksi loppusuoralla!

Valtteri Bottas nousi uskomattomalla tavalla Bakun GP:ssä toiseksi vielä loppusuoralla. Kilpailun toisessa mutkassa Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen kolaroivat keskenään. Tämän seurauksena Bottas tippui kilpailussa viimeiseksi ja jäi muista kierroksella.
Käsittämättömän kilpailun voittoon ajoi Daniel Ricciardo, joka starttasi kymmenennestä ruudusta. Australialainen oli jo valmis keskeyttämään kisan alkupuolella, koska hänellä oli autossaan jarruongelmia.
Kolmanneksi ajoi sensaatiomaisella suorituksella kanadalainen teinikuski Lance Stroll. Bottas ajoi vimmatusti kanadalaista takaa kilpailun lopun ja ohitti uskomattomalla tavalla hänet loppusuoralla vain metrejä ennen maaliviivaa.
Sebastian Vettel oli kilpailussa neljäs ja Lewis Hamilton viides. Kaksikko jäi kauaksi kärjestä, kun he joutuivat käydä varikolla ylimääräisen kerran. Hamilton turvallisuussyistä ja Vettel rangaistuksen muodossa. Lue lisää aiheesta täältä.
Kimi Räikkösen kilpailu meni rengasrikon vuoksi piloille. Räikkönen keskeytti kilpailun jo kertaalleen, mutta kilpailu keskeyttettiin romun takia. Keskeytyksen aikana Räikkösen auto saatiin takaisin kuntoon ja hän pääsi jatkamaan. Hän kuitenkin keskeytti viisi kierrosta ennen loppua kisan viimeiseltä sijalta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat