McLarenin johtaja Eric Boullier myöntää, että Hondan olisi parempi alkaa keskittyä jo nyt kauden 2018 moottoriinsa.

Kausi 2016 oli McLaren-Hondalle katastrofi, niin on myös tämä kausi.

– En voi hyväksyä tilannetta, että Fernando Alonso ei pääse edes starttaamaan kilpailua, Boullier sanoi Speed Weekille.

Alonson auton moottori laukesi jo lämmittelykierroksella Venäjän GP:ssä.

– Meillä on ollut valtavasti ongelmia talvitesteistä lähtien. Ja nyt ne vain jatkuvat kilpailuissa. On selvää, että ne tulevat jatkumaan siihen asti kunnes tapahtuu jokin täysin perustavaa laatua oleva muutos.

– Tilannetta ei paranna se, että tällä hetkellä F1:ssä kärjen ja häntäpään ero on valtavan suuri. Voimakkaampi moottori on tietenkin tehokkaampi. Meidän moottorissamme on taas kaikki mahdolliset heikot puolet, mitä voi olla.

Vaikka tilanne näyttää toivottomalta, ei McLarenilla ole muuta mahdollisuuksia kuin uskoa parempaan Espanjan GP:ssä.

– Periaatteessa näin, pakko se on uskoa ja toivoa, Boullier sanoi.

– Mutta esimerkiksi Mercedeksellä on jo olemassa versio ensi kauden moottoristaan. Myös Hondan olisi alettava keskittyä vuoden 2018 moottoriin, vaikka tämän kauden kehitystyökin on yhä kesken.