Surkea uutinen Valtteri Bottakselle – Mercedes harkitsee tallimääräyksiä!
Kuva: Getty Images
Mercedeksellä on hoettu koko alkuvuosi, että Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas saavat ajaa kilpaa keskenään. Nyt tuuli on kääntynyt hyvinkin nopeasti.
Syynä on Ferrari ja ennen kaikkea Sebastian Vettel, joka on voittanut kaksi kauden kolmesta kilpailusta.
Tallipäällikkö Toto Wolff kertoo, että heidän on arvioitava asiaa uudelleen.
– Emme pidä niistä määräyksistä lainkaan. Emme ole aikaisempina vuosina sortuneet sellaisiin, mutta nyt tilanne on ihan toinen. Meidän on analysoitava asiat ja mietittävä tarkkaan, mitä teemme jatkossa, Wolff sanoi Motorsport.comille.
– Haluaisimme antaa kuljettajillemme tasapuolisen mahdollisuuden ajaa kilpaa. Mielestäni olemme sen heille velkaa. Nyt jouduimme kuitenkin antamaan kahdestikin tallimääräyksen, koska kilpailu meni miten meni.
Valtteri Bottaksen rengasongelmien vuoski hänen oli päästettävä Lewis Hamilton ohitseen, koska se oli ainoa mahdollisuus saada Vettel kiinni Bahrainissa.
– Se oli ainoa mahdollisuus taistella kilpailun voitosta. Emme halua silti edelleenkään mitään ykkös- ja kakkoskuksi -asetelmaa. Haluamme antaa aina kilpailun alussa molemmille samat mahdollisuudet. Nyt tilanne olisi ollut toinen, jos Valtteri olisi ajanut kärjessä ja Lewis kakkosena, mutta niin ei käynyt.
– Jos automme ovat kaksoisjohdossa, annamme heidän taistella jatkossakin keskenään, mutta jos toisen autossa on ongelma, kuten Bahrainissa Valtterilla, on tehtävä erilaisia päätöksiä.
Vettel johtaa MM-sarjaa 68 pisteellä, Hamiltonilla on 61 pistettä ja Bottaksella 38.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”