Stoffel Vandoorne pysyy positiivisena: ”En mieti enää lainkaan epäonnistuneita testejä”
McLarenin tulokkaan Stoffel Vandoornen valmistautuminen kauteen oli kaikkea muuta kuin optimaalinen. McLaren-Hondan testit menivät tyystin pieleen, kierroksia saatiin jatkuvien moottoriongelmien vuoksi kasaan todella vähän.
Kokeneen Fernando Alonson tallikaverina ajava Vandoorne haluaa kuitenkin pysyä positiivisena, hän miettii vain tulevaa ja ongelmien korjaamista, ei enää epäonnistuneita testejä.
– On mahtava tunne aloittaa ensimmäinen täysi F1-kausi. Tämä on se unelma, jonka eteen olen tehnyt vuosia töitä. Odotan innolla, että pääsen perjantaina MCL32:n ohjaamoon ja radalle. Tunnen olevani täysin valmis edessä olevaan haasteeseen, Vandoorne sanoo F1 Todayn mukaan.
– Talven aikana valmistautuminen sujui täysin suunnitelman mukaan, tein paljon voima- ja kestävyysharjoittelua. Olen todella motivoitunut tekemään töitä yhdessä tiimin kanssa parantaaksemme askel askeleelta.
– En ole asettanut itselleni mitään tavoitteita. Tavoitteeni on olla nöyränä ja oppia mahdollisimman paljon sekä tiimiltä, että Fernandolta. Ja tietysti teen kilpailuissa parhaani.
– Tunne itseni jo McLaren-Hondan perheen täysivaltaiseksi jäseneksi. En ole ollenkaan hermostunut. En ole koskaan ennen ollut Australiassa, joten pyrin nauttimaan tunnelmasta ja avauskilpailun aiheuttamasta ilmapiiristä. On mielenkiintoista nähdä, millainen viikonloppu meille tulee, Vandoorne sanoo.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Max Verstappenille historiallinen paalu Imolassa – Valtteri Bottaksen uskomaton putki sai jatkoa
- Valtteri Bottaksen talli vaihtumassa: Suomalainen nähty neuvottelevan kilpailijatallin kanssa Imolan varikolla
- Onko Red Bullin hallinta F1-sarjassa ohi? Imolan harjoitukset täysin penkin alle: Toinen kuskeista seinään
- Imolan viimeisissä harjoituksissa iso kolari – Fernando Alonson viikonlopulle karmaiseva alku
- F1-pomolta suora varoitus kuskilleen – onko tässä Valtteri Bottaksen viimeinen mahdollisuus F1-jatkoon: ”Neuvottelemme muiden kuskien kanssa”
- Valtteri Bottaksen vaihtoehdot vähenevät – Williams julkisti kuljettajansa monivuotisen jatkopahvin
- Kilpailukiellot lähestyvät – F1-kuskit lyttäsivät rangaistuspistejärjestelmän
- Sauberilta vihdoin hyviä uutisia Valtteri Bottakselle
- Portugalin MM-ralli ranskalaiskonkarin juhlaa – Kalle Rovanperälle jättipettymys
- Sébastien Ogier lauantain ykkönen – ranskalaismestari balsamoimassa Toyotan haavoja