Max Verstappenille historiallinen paalu Imolassa – Valtteri Bottaksen uskomaton putki sai jatkoa

Emilia-Romagnan GP:n aika-ajot saatiin päätökseen legendaarisella Imolan radalla. Huippujännittävän session päätteeksi paalulta starttaa Max Verstappen. Samalla hollantilainen teki historiaa, sivuten Ayrton Sennan historiallisen kahdeksan peräkkäisen paalun putken. Hollantilainen on startannut ensimmäisestä ruudusta kaikissa kilpailuissa.
Verstappenin paalu tuli alle kymmenyksen turvin. McLaren-kaksikko Oscar Piastri sekä Lando Norris olivat nopeampia kahdella viimeisellä sektorilla, mutta hollantilaisen suoranopeus riitti paaluun. Ferrari-kaksikko Charles Leclerc sekä Carlos Sainz tekivät molemmat ajovirheet jääden ulos paalukamppailuista.
Mercedeksen vauhti oli kadoksissa, eikä kuudenneksi ajanut George Russell tai kahdeksanneksi jäänyt Lewis Hamilton ollut haastamassa kärkisijoista. Kaksikon väliin mahtui loistavasti ajanut Yuki Tsunoda. Japanilaiskuski pudotti Red Bullin Sergio Perezin pois kärkikymmeniköstä toisessa osiossa.
Kärkikymmenikön täydensivät Daniel Ricciardo sekä Nico Hülkenberg.
Valtteri Bottaksen aika-ajot päättyivät niukasti ensimmäiseen osioon. Suomalainen lähtee sunnuntain kilpailuun sijalta 16. Tiimikaveri Zhou Guanyu jäi siltikin taas kokeneen suomalaisen taakse jo 11:s aika-ajoa peräkkäin.
Kolmansissa harjoituksissa kolaroinut Fernando Alonso pääsi radalle ajoissa, mutta epäonnistui kaikissa aikakierroksissaan. Lopulta Alonso jäi viimeiseen lähtöruutuun.
LUE MYÖS:
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Tulokaskuskin kyyneleet eivät Helmut Markoa hetkauttaneet – ”Se oli aika noloa”
- Carlos Sainzin mystiselle ulosajolle löytyi selitys
- Australian GP:n lopputulokseen muutos – tuomaristo perui Mercedes-kuskin rangaistuksen
- 1029 päivän pitkä piina ohi – MM-kärjessä joku muu kuin Max Verstappen
- F1-kauden avauskilpailussa uskomatonta draamaa – Lando Norris voittoon kuuden auton keskeyttäessä
- F1-kisassa lisää romua – vanha kettu rysäytti ulos
- F1-kauden avauskierroksella täysi kaaos – Carlos Sainz seinään turva-auton takana
- F1-tulokas sortui noloon ajovirheeseen ja murtui kyyneliin
- Paljastiko Charles Leclerc syyn Ferrarin kaamealle aika-ajolle – ”Teimme oikean ratkaisun”
- Mercedes-tähti luovuttaa kauden suhteen – ”Heidän ei tarvitse kehittää autoa enää ollenkaan”
- Mercedeksen tähtikuljettajan sopimusneuvottelut jäihin – tallilta erikoinen vakuutus
- Mercedes-tähti luovuttaa kauden suhteen – ”Heidän ei tarvitse kehittää autoa enää ollenkaan”
- F1-tulokkaan ura jäämässä kammottavan lyhyeksi? – ”Se voi olla ohi jo Australian jälkeen”
- Paljastiko Charles Leclerc syyn Ferrarin kaamealle aika-ajolle – ”Teimme oikean ratkaisun”
- Tulokaskuski rysäytti seinään Australian GP:n avausharjoituksessa – Lando Norris nopein
- Valtteri Bottas vastaa saamaansa kritiikkiin – ”Tuli vähän outo fiilis”
- Tuukka Taposen ensimmäiset aika-ajot F3-sarjassa täysin penkin alle
- F1-tulokkaan kammottava avausviikonloppu sai jatkoa
- Carlos Sainzin mystiselle ulosajolle löytyi selitys
- Ferrarille kärkiaika Australian GP:n toisissa harjoituksissa – Red Bullit vaisuja