Sébastien Ogier lauantain ykkönen – ranskalaismestari balsamoimassa Toyotan haavoja

Portugalin MM-rallin pitkä ja tapahtumarikas lauantaipäivä on paketissa ja kärkimieheksi selviytyi Toyotan ranskalaiskonkari Sébastien Ogier.
Ogier nappasi vahvan päivän myötä suurimmat ehdolliset MM-pisteet ennen kovaa painetta antanutta Hyundain Ott Tänakia. Kaksikko kävi kovaa taistelua piikkipaikasta Kalle Rovanperän keskeytettyä ulosajoon aamupäivällä.
LUE MYÖS: Näin Kalle Rovanperä kommentoi ulosajoaan
Tänakin taivalta hankaloitti EK13:lla tullut hidas rengasrikko, eikä virolainen pystynyt enää kuromaan menetettyä aikaa kiinni.
Sunnuntaina pelin henki on kuitenkin jälleen uuden pisteytyksen myötä hieman erilainen, kun sunnuntain minikilpailusta jaetaan vielä päivän seitsemälle nopeimmalle lisäpisteitä. Sen lisäksi pistepussukoita on mahdollisuus täydentää vielä rallin päättävällä Power Stage -erikoiskokeella.
Toyotan keikkakuski Kalle Rovanperän uskotaan olevan jälleen sunnuntaina mukana pelissä. Nähtäväksi jää, yrittääkö suomalainen viedä mestaruustaistossa olevan Elfyn Evansin päävastustajilta pisteitä vai jättäytyä walesilaisen taakse tarkoituksella.
Sunnuntaina ajetaan neljä erikoiskoetta ja aamun ensimmäinen pätkä käynnistyy kello 09:05 Suomen aikaa. Tuloslista lauantain jälkeen alla.
Portugalin MM-rallin tilanne lauantain jälkeen
- Sébastien Ogier, Toyota (18p)
- Ott Tänak, M-Sport Ford +11,9 (15p)
- Thierry Neuville, Hyundai +1:11,4 (13p)
- Dani Sordo, Hyundai +1:25,6 (10p)
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +1:32,9 (8p)
- Elfyn Evans, Toyota +3:23,8 (6p)
- Nikolay Gryazin, Skoda (WRC2) +9:25,5 (4p)
- Jan Solans, Toyota (WRC2) +9:35,2 (3p)
- Joshua McErlean, Skoda (WRC2) +9:43,2 (2p)
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +9:46,8 (1p)
- Lauri Joona & Janni Hussi, Skoda (WRC2) +10:55,7
- Fabrizio Zaldivar, Skoda (WRC2) +11:06,7
- Roope Korhonen & Anssi Viinikka, Toyota (WRC2) +11:30,0
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +12:14,3
Merkitty nimien perään saavutetut ehdolliset MM-pisteet.
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen ei ole menossa Mersulle
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- Ferrarille katastrofi Imolan aika-ajoissa – kärkikymmenikössä todellinen yllätys
- F1-sarjassa kauhean näköinen kolari – Red Bull -nuorukainen ajettiin lääkäriautolla radalta
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Franco Colapinton paluu F1-sarjaan suututti Max Verstappenin – myös muut kärkikuskit ihmeissään