Muistatko Lolan umpisurkean F1-yrityksen? Sponsorin toiminta tuhosi tallin, kuski oli Schumin esikuva!
Edes pinnallinen hymy ei peitellyt sitä vaivaantuneisuutta, mikä kalvoi tallijohtoa MasterCard Lola -tiimin esittäytyessä medialle kauden 1997 alla. Yleensä autonjulkaisussa julkisuuteen luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta tällä kertaa talli tiesi myyvänsä tuotetta, joka oli täysin sitä itseään.
Pitkät F1-perinteet
Nimenä Lola herätti moottoriurheilumaailmassa kunnioitusta. Jo 1950-luvulla perustettu kilpa-autoja valmistava yritys oli niittänyt aikojen saatossa mukavasti menestystä moninaisissa kilpasarjoissa.
Bradley sai houkuteltua yhteistyökumppaniksi luottokorttiyhtiö MasterCardin. Tämä osoittautui lopulta kardinaalivirheeksi, joka teki nopeasti Lolasta synonyymin sanalle surkea.
Formula ykkösissäkin se oli ollut mukana useaan otteeseen, tosin hieman erikoisella formaatilla. Useimmiten merkki valmisti F1-auton, jonka varsinainen talli osti itselleen. Esimerkiksi entinen F1-mestari Graham Hill toimi näin omaa nimeään kantaneen tallin kanssa.
1980- ja 1990 -luvuilla Lola oli mukana F1-sarjassa Haasin (ei tule sekoittaa nykyiseen F1-talliin), Larroussen ja Scuderia Italian autontoimittajana. Menestys jäi heikoksi, ja kauden 1993 jälkeen merkki suuntasi katseensa Amerikan kilparadoille.
Ajatus paluusta kuninkuusluokkaan kuitenkin kyti. Merkin perustaja Eric Broadly kaavaili paluuta kaudeksi 1998 jo hyvissä ajoin. Hän uskoi merkillä olevan resursseja pärjätä sarjassa, kunhan hän saisi tarpeeksi aikaa koordinoida hanketta.
Kuljettajaksi Schumin esikuva
Bradley sai houkuteltua yhteistyökumppaniksi luottokorttiyhtiö MasterCardin. Tämä osoittautui lopulta kardinaalivirheeksi, joka teki nopeasti Lolasta synonyymin sanalle surkea.
Formula ykkösten nousuhuumasta humaltunut korttijätti hoputti tallia liittymään mukaan sarjaan jo kaudeksi 1997. Lola oli valmistanut 90-luvun puolivälissä itselleen prototyyppiluokan F1-kilpurin, mutta sen testaaminen oli jäänyt vähäiseksi. MasterCard näki tämän olevan kaikesta huolimatta riittävän laadukas vekotin F1-valloituksen suorittamiseen.
MasterCard Lola ilmoittautui mukaan kaudelle 1997 vain pari kuukautta ennen ensimmäistä osakilpailua. Kaikesta näki, että projekti oli pahasti keskeneräinen. Auto oli jo ulkoisesti karun yksinkertaistettu ja vanhahtava muiden tallien luomuksiin nähden. Myöskään kuljettajat Ricardo Rosset ja Vincenzo Sospiri eivät vakuuttanet.
Brasilialainen Rosset oli pyörinyt mukana jo edelliskaudella Footwork Arrowsin riveissä, mutta ajotaidollisesti hän ei sarjaan missään nimessä kuulunut. Raha siloitteli tämän ”lahjakkuuden” tietä.
Hallitseva F3000-sarjan mestari Sospiri oli mielenkiintoinen kiinnitys. 31-vuotiaana formula ykkösissä debyyttinsä esittänyt italialainen oli ajanut rikkonaisen uran alemmissa formulaluokissa, mutta kartingista mieheltä löytyi meriittejä. Hän voitti 1980-luvulla lukuisia MM-, EM- ja Italian mestaruussarjan mitaleita.
Sospiri oli jopa niin vakuuttava, että itse Michael Schumacher kertoi ihailleensa häntä omina nuoruusvuosinaan.
Sospiri oli jopa niin vakuuttava, että itse Michael Schumacher kertoi ihailleensa häntä omina nuoruusvuosinaan. Sospirin lisäksi saksalaislegenda nosti esikuvakseen erään Ayrton Sennan, joten Sospirilla on oma mielenkiintoinen paikkansa Schumin legendan reunahuomautuksena.
Surkeudessaan omaa luokkaansa
Kauden avauskilpailuun Australiaan MasterCard Lolan miehistö matkasi lähes olemattoman testiohjelman saattelemana. Teknisesti autamattoman vanhaa T97/30-autoa vauhditti tehoton ja painava Ford Zetecin V8-moottori, sillä kunnianhimoinen hanke valmistaa oma V10-moottori ei kulkenut aikataulussa.
Vaikka MasterCard on yksi yritysmaailman jättiläisistä, ei se taannut tallille juurikaan tuloa. Sen sponsorointifilosofia hakee typeryydessään vertaistaan.
Rahat olivat tiukilla jo ensimmäisessä osakilpailussa. Vaikka MasterCard on yksi yritysmaailman jättiläisistä, ei se taannut tallille juurikaan tuloa. Sen sponsorointifilosofia hakee typeryydessään vertaistaan.
Perinteisen suoran rahallisen avustuksen sijasta Master Card tarjosi tallille provisio-osuutta tuloista ”jäsenkerhostaan”, johon talli yritti hankkia jäseniä. Lisäksi lisätuloja luvattiin menestyksestä radalla, mikä oli mille tahansa ensimmäistä kauttaan ajavalle tallille kohtuuton vaatimus.
Jo ensimmäiset harjoituskierrokset herättivät katsojissa sääliä ja hilpeyttä. Rosset ja Sospiri tuntuivat matelevan muiden autojen seassa, vaikka kuljettajat tekivätkin radalla parhaansa. Muiden tallien etsiessä harjoitusajoissa sopivia säätöjä sekä aika-ajoihin että kilpailuun etsi Lola vain nopeinta kierrosaikaa. Tämän voi käsittää suhteellisena.
Lauantain aika-ajojen päätteeksi tallin henkilökunta sai keskittyä tavaroidensa pakkaamiseen. Sospiri oli hävinnyt paaluajan tehneelle Williamsin Jacques Villeneuvella 11,6 ja Rosset 12,7 sekuntia. Kolmanneksi viimeiseksi jäänyt Arrowsin Pedro Diniz oli ollut viisi sekuntia Sospiria nopeampi. Kilpailuun Lolalla ei ollut mitään asiaa.
Nopea loppu
Seuraava kilpailu ajettiin kaukana Brasiliassa. Mekaanikot, kuljettajat sekä autot lähetettiin matkaan, mutta Broadley kutsuttiin MasterCardin pääkonttoriin.
Tallin liian aikaisin sarjaan hoputtanut yhtiö ilmoitti vetävänsä tukensa projektilta. Tästä seurasi ketjureaktio, jonka seurauksena muutkin vähäiset tukijat jättivät uppoavan laivan.
Muiden tallien rakentaessa varikkotilojaan tulevaa GP-viikonloppua varten pyörittelivät Lolan mekaanikot peukaloitaan. Lolan autot pysyivät konteissaan.
Muiden tallien rakentaessa varikkotilojaan tulevaa GP-viikonloppua varten pyörittelivät Lolan mekaanikot peukaloitaan. Lolan autot pysyivät konteissaan. Odotettu päätös F1-sarjasta vetäytymisestä ilmoitettiin pari päivää kilpailun jälkeen.
Vaikka Lola ehti seikkailla mukana vain yhden GP:n verran, ehti se hankkia itselleen miljoonien dollareiden velat. Tilanne äityi niin pahaksi, että yritys asetettiin velkasaneeraukseen. Saagan seurauksena Broadley joutui myymään perustamansa yrityksen uusille omistajille.
Kilpa-autojen valmistustaan Lola on jatkanut viimeisimmän F1-hankkeensa jälkeen muissa sarjoissa. Talli haki mukaan kuninkuusluokkaan kaudeksi 2010, mutta valinta ei lopulta merkkiin kohdistunut. Ehkäpä hyvä niin.
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä