Carlos Sainzilla kova tavoite: ”Haluan maailmanmestariksi – lyön Hamiltonin, Vettelin ja Alonson”
Carlos Sainz oli hieman pettynyt, kun joutui jäämään kolmatta vuotta peräkkäin Toro Rossolle.
Nuori espanjalainen uskoo kuitenkin vahvasti omiin mahdollisuuksiinsa tulevaisuudessa.
– Ei ole salaisuus, että haluan maailmanmestariksi lähitulevaisuudessa. Ja se vaatii Lewis Hamiltonin, Sebastian Vettelin ja Fernando Alonson kaltaisten kaverien lyömistä. On voitettava kaikki huippukuljettajat huipputiimeissä. Uskon pystyväni siihen, kunhan saan oikean kaluston, Sainz sanoo Formula1.comilla.
Tulevalla kaudella sitä kalustoa ei ole, sillä Sainz jatkaa Toro Rossolla. Viime kaudella Ferrarin vanhojen moottorin käyttö heikensi tiimin mahdollisuuksia, nyt he vaihtoivat Renaultin moottoreihin.
– Meillä on omat tavoitteemme. Tavoitteemme on olla viides valmistajien MM-sarjassa, ja uskon sen olevan mahdollista, koska emme enää kärsi moottoripuolella kuten viime kaudella, Sainz sanoo.
– Tiimi on tehnyt erittäin hyvän auton tälle vuodelle. Tallipäällikkö ei ole asettanut minulle ainakaan vielä mitään tavoitteita. Tai totta kai hän odottaa hyvää tulosta, mutta itse odotan vielä enemmän.
Kaudella 2018 vapautuu useista huipputiimeistä paikkoja, joten tämä vuosi on Sainzille näytön paikka.
– Sitä olen miettinyt marraskuusta asti ja tehnyt erilaisia analyysejä. Mutta fakta on, että kun kausi alkaa, ainoa mahdollisuus on painaa kuin piru radalla. Olet niin hyvä kuin viimeinen kilpailusi kertoo. Ja se on kauden 2018 neuvotteluissa olennaisin asia.
– Tämä kausi on minulle todella tärkeä. Mutta ei pidä miettiä liian pitkälle, kun kausi ei ole vielä edes alkanut. En saa miettiä nyt, tuleeko tarjous Red Bullilta, Ferrarilta, Mercedekseltä tai Renaultilla. On keskityttävä vain ajamiseen, koska eivät nuo edellä mainitut koputa ovelle, ellet tee todella kovaa tulosta, Sainz sanoo.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Max Verstappenille historiallinen paalu Imolassa – Valtteri Bottaksen uskomaton putki sai jatkoa
- Valtteri Bottaksen talli vaihtumassa: Suomalainen nähty neuvottelevan kilpailijatallin kanssa Imolan varikolla
- Onko Red Bullin hallinta F1-sarjassa ohi? Imolan harjoitukset täysin penkin alle: Toinen kuskeista seinään
- Imolan viimeisissä harjoituksissa iso kolari – Fernando Alonson viikonlopulle karmaiseva alku
- F1-pomolta suora varoitus kuskilleen – onko tässä Valtteri Bottaksen viimeinen mahdollisuus F1-jatkoon: ”Neuvottelemme muiden kuskien kanssa”
- Valtteri Bottaksen vaihtoehdot vähenevät – Williams julkisti kuljettajansa monivuotisen jatkopahvin
- Kilpailukiellot lähestyvät – F1-kuskit lyttäsivät rangaistuspistejärjestelmän
- Sauberilta vihdoin hyviä uutisia Valtteri Bottakselle
- Portugalin MM-ralli ranskalaiskonkarin juhlaa – Kalle Rovanperälle jättipettymys
- Sébastien Ogier lauantain ykkönen – ranskalaismestari balsamoimassa Toyotan haavoja