Tommi Mäkisen kova päätös: ”Jari-Matti Latvala vai Esapekka Lappi?”
Kuva: Getty Images
Toyota nimitti jo kokeneen Juho Hännisen kuljettajakseen kaudelle 2017. Toista kuljettajaa ei vielä julkistettu, mutta paikkaa on pidetty käytännössä varmana 25-vuotiaalle Esapekka Lapille.
Kun Volkswagen ilmoitti viikolla vetäytyvänsä MM-sarjasta, kuulin tänne asti Esapekka Lapin pelihousujen repimisestä syntyvän äänen. Yhtäkkiä markkinoille vapautuivat maailmanmestari Sebastien Ogier, kokenut suomalaistähti Jari-Matti Latvala sekä MM-sarjassa kolmantena oleva Andreas Mikkelsen.
Lappi on odottanut pitkään tilaisuuttaan päästä MM-sarjaan, nyt haave saattaa hyvinkin kaatua. Ja rallimaailma on armoton – jos tilaisuus menee sivu suun, voi olla, ettei sellaista tule uralla enää koskaan. Ajopaikkoja on rajoitetusti ja osa niistäkin jaetaan rahan voimalla. Nuorilla suomalaislahjakkuuksilla Lapilla ja Teemu Sunisella ei ole takanaan vaadittavia rahakasoja, heillä on ”ainoastaan” ajotaitonsa. Valitettavasti ne eivät enää tänä päivänä yksin tahdo riittää.
Juuri siksi Toyota olisi Lapille fantastinen tilaisuus. Japanilaiset eivät lähde tällaisiin projekteihin vasemmalla kädellä, vaan tavoitteena on rakentaa voittaja-auto. Ensi kaudella se tuskin sitä vielä on, mutta muutaman vuoden sisään hyvinkin.
Tallipäällikkö Tommi Mäkinen on kovan paikan edessä. Hän on kertonut ottavansa yhteyttä sekä Latvalaan että Ogieriin. Ogier ei Toyotalle päädy, mutta Latvala olisi kiistatta luonteva valinta. Jo se, että Mäkinen valitsi kokeneen Juho Hännisen ensin Lapin sijaan, kielii siitä, että kokemus painaa vaakakupissa. Latvalan kokemuksella ja tietopankilla auton kehittäminen tulee olemaan taatusti helpompaa. Lapilla ei vielä samanlaista kokemusta vielä luonnollisesti ole.
Tallipaikkoja WRC:ssä on tarjolla muutenkin pahuksen vähän – Toyota olisi tuonut niitä sentään pari lisää, mutta Volkswagenin lähtö nollasi tilanteen. Nyt nuoret kuljettajat ovat ihan yhtä ahtaassa raossa kuin ennenkin.
Voidaan toki kysyä, oliko Hännisen palkkaaminen virhe Tommi Mäkiseltä. Miksi hän ei ottanut Lappia mieluummin kuin 35-vuotiasta konkaria, joka ei ole koskaan päässyt ajamaan WRC:ssä huipputiimissä? Itse asiassa kymmenisen vuotta sitten Hänninen oli hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin Lappi nyt; lahjat olivat ilmeiset, mutta tilaa ei löytynyt. Ja se toinen tilaisuus tuli vasta kymmenen vuotta myöhemmin.
Mäkinen valitsi Hännisen samasta syystä, mistä hän tulee valitsemaan Latvalan, jos sopimukseen päästään. Se on kokemus. Hänninen on testannut Toyotaa alusta asti ja tuntee auton parhaiten. Latvala tuo saman elementin, mutta lisäksi menestyspotentiaalia. Toyotalla ei ole yksinkertaisesti varaa olla ottamatta häntä tässä tilanteessa.
Esapekka Lapin onni on, että Hännisellä on vain vuoden sopimus, jossa on toki optio. Kun Toyota saa palikkansa kuntoon ja autonsa kulkemaan, saanee Hänninen lähteä ja silloin on jälleen paikka auki – todennäköisesti jo kaudelle 2018. Moottoriurheilussa vuosi on tosin pitkä aika – missä menevät esimerkiksi Lappi ja Suninen vuoden päästä ja ilmaantuuko markkinoille uusia superlahjakkuuksia?
LAURI HOLLO
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia